06.06.2008 - 12:00

Tämän viikon haasteessa on palkintona ensimmäisen kerran Fiskarsin tuotteita. Haaste toimii aivan kuten tähänkin saakka, eli voit osallistua siihen seuraavan haasteen ilmestymiseen saakka (uusi haaste ilmestyy perjantaisin klo 12). Jatkossa jokaisen kuukauden ensimmäisen perjantain haasteessa on palkintona Fiskarsin askartelutarvikkeita.


Haaste # 6

KUVARYHMÄN KOKOAMINEN JA KEHYSTÄMINEN / Ella Eliisa

Tähän haasteeseen tarvitset useita kuvia, mielellään normaalia kymppikuvaa pienempiä. Määrän voit päättää vapaasti, mutta ideana on koota useista valokuvista ryhmä. Kokoa tämä ryhmä tiiviiksi kokonaisuudeksi ja tee ryhmälle kehykset. Kehykset voisi muodostaa vaikkapa jostain koristeista, esim. napeista tai nauhoista. Ryhmän koko, muoto ja sijainti ovat vapaasti valittavissa.

Otsikon kuvaamaa tilannetta (juupas-eipäs) korostamaan ja tukemaan on valittu monta samankaltaista valokuvaa. Osa kuvista on mustavalkoisia ihan muuten vain, aivan yhtä hyvin tässä voisi olla kaikki kuvat täysin samanlaisia. Keltainen alue muodostaa jo itsessään kehykset tälle kuvaryhmälle, jota oranssi ulkoalue vielä korostaa. Nuolitarrat ovat tämän layoutin ainut koriste ja ne toimivat vielä yhtenä kehyksenä värialueiden lisäksi. Otsikon sanat kehyksen vastakkaisilla puolilla kokoavat ryhmän vielä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi.

Kuvat voivat olla esimerkin tapaan samanlaisia tai samasta tilanteesta, mutta ne voivat olla myös mitä tahansa muuta. Mikäli et raaski leikata kymppikuviasi pienemmiksi, voit kokeilla esim. kuvien mukana tulevien index-printtien käyttämistä. Niiden kuvat ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuukin sivulle sitten vaikka monta kymmentä. Kymppikuviakin kannattaa rohkeasti leikata ja rajata uudelleen. Tiivis rajaus tarkoittaa usein tiiviimpää tunnelmaa!

Yhtenä ideana tällaisessa layoutissa voisi toimia esim. peruskoulun jokavuotiset valokuvat. Niitä löytyy usein ylimääräisiä kappaleita ja ne ovat valmiiksi pienemmän kokoisia. Passi- ja tarrakuvat käyvät tähän loistavasti. Kaikilla ei kuitenkaan ole tallessa kuin ne yhdet kappaleet jokaiselta vuodelta, joten silloin kannattaa harkita teettävänsä ylimääräiset kopiot tätä varten. Samaa ideaa voi soveltaa vaikkapa luokkakavereiden kuvista ja koota ne kaikki yhteen.

Eikä tässä tarvitse välttämättä käyttää valokuvia! Voit koota kehystettävän ryhmän ihan mistä tahansa materiaalista. Ryhmä voi koostua oikeastaan ihan mistä tahansa, mitä sivuun saat kiinnitettyä. Jos olet säilönyt vaikkapa lasten ensimmäiset hiuskiehkurat, tässä yksi idea niiden säilömiseksi muistoihin. Mielikuvituksen käyttö on sallittua, jopa suositeltavaa!

Muistathan haasteisiin osallistuessasi jättää sähköpostiosoitteesi (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta). Osallistumis- ja linkittämisohjeet löytyvät erilliseltä infosivulta. Tuotepalkinto arvotaan haasteeseen määräaikaan mennessä osallistuneiden kesken (blogin sisällöstä vastaavia henkilöitä lukuun ottamatta).

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TUOTEPALKINTO
Fiskars

Paperileikkuri (9698) + varaterät, leikkaava ja nuuttaava (9685)





- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT

Baula / ...mun elämä...
Bridget / Bridget's Scrapbook
Darja / Darjan tarinat
Elinarsku [sivu 1] [sivu 2]
Hemppa / Elämän askartelua
Jaana / Nappikappa [sivu 1] [sivu 2]
Kitiara Dragon / Kitiara Dragonin tekeleitä
Laura / Paperia ja liimaa
Lena / Scrappande Lena [sivu 1] [sivu 2]
Maissi / Maissin askartelusoppi
Manssu / Manssun askarteluja
Mariah / Maailma odottaa
Marionella / Minäkö?
Minna / Emmo - arkeen ja juhlaan
Minna / Minna's Scraps and Scribbles
Minni75 / Minnin näpertelyt
Nelsson / Onks pakko jos ei taho [sivu 1] [sivu 2]
Nipsu / Scrappat & klart
Ommu / Ommun omat
Omuli / Sivuja elämästä
Peikkotyttö
Peppi / Peppilän päiviä
Pikkuhelistin
Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja
Tiina / Tilli mössönpoika ja muita ihania (ARVONNAN VOITTAJA)
Tirppa / Minä pieni pikkuinen
Vanilla / Vanillan leikekirja
Wilhenny / Kotte & busan
Xing / Kynä ja sakset

INSPIROIDU / Get Inspired! | Haasteet | 33 kommenttia