04.07.2008 - 12:00

Kuviopapereiden käyttö saattaa aiheuttaa päänvaivaa siitäkin huolimatta, että niissä on kerrassaan upeita värejä ja kauniita kuvioita. Sellaisia tuotteita tulee helposti hankittua kaapit täyteen, vaikka kovin kirjavan paperin käyttö ei välttämättä olekaan kaikkein helpointa. Ongelma lienee usein siinä, että tuon upean paperin haluaisi pitää ehjänä ja sijoittaa työn taustaksi. Tällöin kuitenkin kokonaisuudesta tulee helposti rauhaton. Tässä Fiskars-haasteessa mietitään kuviopapereille uudenlaisia käyttötarkoituksia.


Haaste # 10

USEAN KUVIOPAPERIN YHDISTÄMINEN / Ella Eliisa

Käytä useaa erilaista kuviopaperia. Yhdistele rohkeasti erikoisiakin kuvioita, värimaailmaan ja "sääntöihin" liikaa tuijottamatta. Ole ennakkoluuloton ja kokeile uusia ja mielenkiintoisia yhdistelmiä. Sellaisia, jotka yhtäkkiä tuntuvat vierailtakin. Kokeile tehdä papereista erilaisia kuvioita, leikata niistä kirjaimia tai rakentaa niistä värikkäät kehykset työlle. Tarkoituksena olisi keksiä kuviopapereille jotain muuta käyttöä kuin taustapaperina oleminen. Mikäli tämä kuitenkin tuntuu täysin mahdottomalta (ja itselle luonnottomalta), yhdistele taustaksi useita erilaisia värejä ja kuvioita.


Erilaisia kuviopapereita löytyy tämän työn yläosasta kymmenkunta. Vaikka ne ovat samasta sarjasta, värejä ja kuvioita on kuitenkin laidasta laitaan. Otsikko ja teksti ovat samaa väriä paperin reunusten kanssa, sillä muuten sivusta olisi helposti tullut liian rauhaton. Musta väri kokoaa kaiken yhteen. Sivun tyylistä poikkeavana elementtinä on väripaletti, joka kuitenkin toistaa samaa kaavaa mustilla reunuksillaan. Erilaisuudessaan se tuo työhön jonkinlaista raikkautta. Pieni paperiraita kirjoituksen yhteydessä toistaa yläreunassa olevien papereiden värejä, jolloin työn alaosa ei kuitenkaan ole täysin väritön.

Tässä haasteessa pystyy hyödyntämään suosittuja 6" x 6" paperilehtiöitä, joita todennäköisesti löytyy suurimmalta osalta askartelijoista. Jos haluaa papereiden varmemmin sointuvan yhteen, on näistä lehtiöistä suuri apu. Mikäli kuitenkin kaipaa jotain rohkeampaa ja erilaista, ei muuta kuin yhdistelemään sinisiä palloja ja punaisia raitoja, vihreitä ruutuja ja keltaisia kukkia!

Kuviopapereista voi leikata vaikka lävistäjällä kymmeniä kuvioita, jotka ovat kaikki eri paperia. Näistä voi sitten sommitella sivulle samaa kuviota toistavan kokonaisuuden. Tai jos haluat käyttää kuviopapereita työn taustana, kokeile yhdistää muutaman sentin levyisiä suikaleita vierekkäin koko työn leveydeltä. Kirjavan taustan päälle on haasteellista lisätä kuvia ja tekstiä, mutta valitse taustalla käytettäviksi papereiksi vaikka todella tummia tai todella vaaleita papereita, jolloin voit käyttää joko mustia tai valkoisia kirjaimia ja silti ne erottuvat selkeästi.

Voit ottaa teemaksi myös jonkun tietyn värin. Kokoa yhteen väriin keskittyen useita kuviopapereita tiiviiksi kokonaisuudeksi. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että koko sivun pitäisi olla samaa värimaailmaa. Esimerkiksi keltaisista papereista koottu jättikukka (kuviopaperit voisivat toimia vaikka terälehtinä) voi näyttää todella upealta ruskealla taustalla ja valkoisella otsikolla. Yhdistele rohkesti eri värejä.

Muistathan haasteisiin osallistuessasi jättää sähköpostiosoitteesi (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta). Osallistumis- ja linkittämisohjeet löytyvät erilliseltä infosivulta. Tuotepalkinto arvotaan haasteeseen määräaikaan mennessä osallistuneiden kesken (blogin sisällöstä vastaavia henkilöitä lukuun ottamatta).

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TUOTEPALKINTO
Fiskars

Kuviosakset, siksak (9200E), Isot kuviosakset, perintö (8250)
Kuviosakset, lokki (9215), Pitkät kuviosakset, pipari (8202)





- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT

Anu / NiuNau
Baula / ...mun elämä...
Bridget / Bridget's Scrapbook
Dum Dum / Dumdum Decoilee 
Elinarsku
Hemppa / Elämän askartelua
Jaana / Nappikappa
Jenni / *Jenskuliinin* näpertelyä
Kettuemo / Ketunpesä
Lena / Scrappande Lena
Lintsi / Lintsi luo
Maarit / Maaritin blogi
Malwis / Pitkospuiden perukoilla
Manssu / Manssun askarteluja
Mia / Elämän pieniä hetkiä
Mju / Onni on oma blogi?
Moonbeam / Pumpuliunelmia
Ommu / Ommun omat
Omuli / Sivuja elämästä
Pappi Puikoissa
Peikkotyttö
Pikkuhelistin
Pinjami / Jotain pinkkiä
Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja (ARVONNAN VOITTAJA)
Sannika / Kysy isältä!
Tutteli / Tuttelin touhut
Vanilla / Vanillan leikekirja
Wilhenny / Kotte & busan
Xing / Kynä ja sakset

INSPIROIDU / Get Inspired! | Haasteet | 31 kommenttia