Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista



26.03.2010 - 12:15

Inspiroidu on muuttanut, tutustu uuteen Inspikseen ja päivitä samalla suosikkisi ja kirjanmerkkisi.

klik-klik

Uudistuksen myötä täällä vanhassa blogissa ei tule olemaan enää päivityksiä eikä kirjoituksia ole mahdollista kommentoida, mutta olemassa olevat linkit säilytetään. Kaikki sisältö siirtyy myös uuteen blogiin, joten haastearkistoa voi selata sieltä käsin ja vanhoihinkin haasteisiin osallistuminen on mahdollista.

Tulethan kuitenkin jatkossa osoitteeseen getinspired.fi!

25.03.2010 - 08:00

Olettehan huomioineet, että käynnissä olevaan haasteeseen voi osallistua enää tänään torstaina. Linkitykset tulee hoitaa klo 23:59 mennessä, sillä blogissa tehdään muutoksia ja se on poissa käytöstä tämän jälkeen.

Blogi aukeaa jälleen perjantaina haasteen ilmestymisen yhteydessä klo 12:00.

19.03.2010 - 12:00

Skräppäys kulkee usein viiveellä menneisiin tapahtumiin nähden. Tämä on tietenkin luonnollista jo siksi, että odotamme valokuvia ja vanhempiakin tapahtumia on vielä ikuistamatta. Joskus on kuitenkin hyvä miettiä nykyhetkeäkin, skräpätä jotakin juuri tapahtunutta. Kertoa miltä tuntuu juuri nyt, mitä on mielessä ja miltä elämä näyttää tänään, tässä ja nyt. Jos valokuvia ei ole mahdollista saada reaaliajassa, aina voi käyttää tapahtumaan liittymätöntä kuvaa. Tärkeintä reaaliajassa skräppäyksessä on sen hetkisen tunteen ikuistaminen tuoreeltaan.

INSPIROIDU Design Teamin esimerkkityöt haasteeseen. Voit klikata kuvia isommiksi!


Ellis


Anski


Susanna








HUOM! Haasteessa on poikkeuksellisesti lyhyempi osallistumisaika, sillä blogissa tehdään perjantaina 26.3. muutoksia ja se saattaa olla tilapäisesti poissa käytöstä.

Haastetyöt tulee olla linkitettynä torstaihin 25.3. klo 23:59 mennessä.




Haasteen palkinnon sponsoroi




ARVONNAN VOITTAJA
(osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)

Elina / Elinan käsityökori


Ohjeet INSPIROIDU-skräppäyshaasteeseen osallistumisesta löydät ohjesivulta. Halutessasi osallistua lisäksi luonnoshaasteeseen, lue lisää Inspis Twististä. Tarvittaessa lisätietoja myös sähköpostitse, inspiroidu@kolumbus.fi.

18.03.2010 - 13:00

Helmikuun kisassa syntyi kerrassaan upeita töitä. Heinikan sponsoroima Crop-a-Dile -setti lähtee upean sukupuuhenkisen kokonaisuuden tekijälle, onnea Pia K. Lisää kuvia upeasta työstä löytyy täältä.

Toivottavasti tämä työ inspiroisi ja rohkaisisi tallentamaan entistä enemmän vanhoja ja arvokkaita kuvia (tai ainakin niiden kopioita).

12.03.2010 - 12:00

Mikä TV-sarja naulitsee TV:n ääreen? Minkä elokuvan olet katsonut kymmeneen kertaan mutta et koskaan kyllästy? Mikä bändi sai kaiken seinätilan huoneestasi? Nuoruuden idoleita, aikuisiän sankareita ja viikottaisia lempparisarjoja. Niistä on tämän viikon Inspis tehty!

INSPIROIDU Design Teamin esimerkkityöt haasteeseen. Voit klikata kuvia isommiksi!



Susanna


Päivi


Anski


Ellis










Haasteen palkinnon sponsoroi



ARVONNAN VOITTAJA
(osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)

Floene / Enen blogi


Ohjeet INSPIROIDU-skräppäyshaasteeseen osallistumisesta löydät ohjesivulta. Halutessasi osallistua lisäksi luonnoshaasteeseen, lue lisää Inspis Twististä. Tarvittaessa lisätietoja myös sähköpostitse, inspiroidu@kolumbus.fi.

06.03.2010 - 11:00

Kuukauden kisa - Maaliskuu 2010

YLIJÄÄMÄVALOKUVAT

Skräppäys on yksi tapa tallentaa muistoja. Skräppääjät kuitenkin tietävät, että joskus ei sitten millään keksi mistä sitä skräppäisi. Joskus se johtuu valokuvien puutteesta, joskus ajatusten lukkiutumisesta. Valokuvien puute ei kuitenkaan ole syy olla skräppäämättä, sillä muistot saa ikuistettua myös ilman valokuvia. Kannattaa kuitenkin hyödyntää sellaisiakin valokuvia, jotka eivät millään tavalla liity tilanteeseen ja itse aiheeseen. Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on kirjoitettu teksti - tarina, muisto. Nyt skräpätään aiheeseen kuulumattomilla valokuvilla.

-  jokaisessa työssä on käytettävä aiheeseen liittymätöntä valokuvaa
-  tekstiä tulee olla normaalia enemmän (vrt. oma tyyli), sillä nyt skräpätään tarinoita
-  aiheet ovat vapaasti valittavissa, kunhan valokuvat eivät liity aiheisiin 
-  työn laajuus vähintään viisi (5) sivua/työtä tai vastaava määrä muulla tavalla
-  muoto, koko ja toteutustapa vapaa

Jos skräppääminen aiheeseen kuulumattomilla valokuvilla tuntuu hankalalta, ajattele asiaa käänteisesti. Talvimaisemakuvilla voi skräpätä kesälomasta ja sen haaveilusta, ruoka-annoskuvilla voi skräpätä allergioista, kauppalaskun suuruudesta tai vaikka ystävän kaipuusta (vrt. kunpa pääsisi näkemään edes pikaisesti lounaalla). Mahdolliset lisätiedot voit kysyä osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi.

Palkintona on Fiskarsin monikäyttöinen kohokuviointisetti ScrapBoss. Alustaan sopii 12"x12" paperi, joten isonkin paperin pystyy hyödyntämään hyvin (papereita voi myös säilyttää kotelossa). Mukana on kaksiosainen sablonisetti, kaksipäinen kohokuviointikynä sekä ohjekirjanen sisältäen muutamia askarteluvinkkejä.

Valmis työ tulee linkittää uuden blogin oikeaan kirjoitukseen 31.3. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittaja valitaan sponsorin toimesta ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.

Maaliskuun Kuukauden kisan sponsoroi Fiskars. 

05.03.2010 - 12:00

Esitämme usein retorisia kysymyksiä. Kysymme ja ihmettelemme kaikenlaisia asioita joihin emme kuitenkaan odota vastausta. Joihinkin kysymyksiin emme edes halua vastausta, kunhan kysymme niitä ja ihmettelemme itseksemme. Tallenna jokin tällainen ajatuksesi ja kysymyksesi, mutta älä kuitenkaan odota kenenkään vastaavan.

INSPIROIDU Design Teamin esimerkkityöt haasteeseen. Voit klikata kuvia isommiksi!



Anski


Laurana










Haasteen palkinnon sponsoroi



ARVONNAN VOITTAJA
(osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)

Jolene / Vaaleanpunainen hetki


Ohjeet INSPIROIDU-skräppäyshaasteeseen osallistumisesta löydät ohjesivulta. Halutessasi osallistua lisäksi luonnoshaasteeseen, lue lisää Inspis Twististä. Tarvittaessa lisätietoja myös sähköpostitse, inspiroidu@kolumbus.fi.