|
|
|
26.02.2010 - 12:00
Kaduttaako? Katua voi niin tehtyjä asioita kuin tekemättä jätettyjäkin. Uskallatko tunnustaa itsellesi mitä kaikkea kadut? Pelkäätkö paljastaa mitä asioita olisit tehnyt toisin? Entä mikä ratkaisu oli sellainen jota et ole koskaan katunut? Katumusta voi tulkita monella tavalla, myös käänteisesti.
INSPIROIDU Design Teamin esimerkkityöt haasteeseen. Voit klikata kuvia isommiksi!
 Susanna


Haasteen palkinnon sponsoroi uusi sponsorimme

ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Tirppa / Minä pieni pikkuinen
Ohjeet INSPIROIDU-skräppäyshaasteeseen osallistumisesta löydät ohjesivulta. Halutessasi osallistua lisäksi luonnoshaasteeseen, lue lisää Inspis Twististä. Tarvittaessa lisätietoja myös sähköpostitse, inspiroidu@kolumbus.fi.
25.12.2009 - 12:00
Vuoden 2009 viimeinen Inspiroidu-haaste kehottaa skräppäämään unelmista sekä ajankohtaisesti myös uuden vuoden lupauksista. Joulun tienoilla ihmisillä on usein aikaa miettiä ja pohtia tulevaa vuotta, joten välipäivinä kannattaa laittaa skräppäysvälineet laulamaan! Voittajalle on luvassa askarteluaiheinen tuotepaketti ÖköMököstä. Ohjeet ohjesivulla ja mahdollinen lisäinfo osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi.
Haaste # 87
UNELMIA JA UUDEN VUODEN LUPAUKSIA
Kun katsot ensi vuoteen, mitä näet? Mistä haaveilet ja unelmoit? Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä asioita ensi vuosi mahtaakaan tuoda tullessaan ja mitä toivoisit alkavalta vuodelta? Mitä olet ajatellut aivan varmasti tekeväsi ja minne meneväsi? Aiotko tehdä lupauksia vuodelle 2010? Skräppää haaveista ja unelmista tai niistä paljon puhutuista lupauksista.
 Laurana
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#87)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia alueita. Puhekupla merkitsee jotakin aiheeseen sopivaa koristetta. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Elli / Askartelun aarteita
18.12.2009 - 12:00
Erilaisista pakkauksista kertyy kaikenlaista muovia väkisinkin. Vaikka yrittäisi välttää muovikasseja ja kaikenlaisia turhia pakkauksia, tulee muovia kaikenlaisten asioiden mukana. Joululahjoja paketoidessa kannattaa miettiä, voisiko jotain muovista jättää laittamatta pakettiin ja käyttää sen itse vaikkapa askartelussa. Muovi on kiva lisä skräppäykseen, joten monenlaiset pakkausmateriaalit kannattaa hyödyntää.
Tämän haasteen palkinnon sponsoroi Heinikka. Aikaa osallistua on perinteisesti seuraavaan perjantaihin klo 11:59 asti, joten jos joulupäivän aamuna on ylimääräistä aikaa, voi silloinkin vielä skräppäillä - vaikkapa niistä lahjoista saaduista muovipakkauksista! Ainakin uusien osallistujien on hyvä lukaista läpi osallistumisohjeet. Mikäli kysyttävää jää, voi lisätietoja kysellä osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi.
Haaste # 86
MATERIAALINA MUOVI
Hyödynnä haasteessa erilaisia muovisia materiaaleja. Värikkäitä muovikasseja, muovisia tuotemerkkejä vaatteista tai erilaisia pieniä muovikoristeita. Kaikenlainen muovinen pakkausmateriaali soveltuu tähän myös, esimerkiksi kuplamuovit ja erilaiset suojamuovit. Monissa pakkausmateriaaleissa on kivoja tekstejä ja kuvioita, ne kannattaa leikellä talteen ja hyödyntää. Tuotteissa on usein jonkinlainen muoviläpyskä, joka saattaa olla juuri se puuttuva palanen muuten valmiiseen työhön. Jos haluat haasteesta kaiken mahdollisen irti, skräppää jostain muovisesta aiheesta - näin joulun aikaan esimerkiksi muovirahasta tai lahjoista syntyvästä muovijätteestä.
 Anski
 Ella Eliisa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#86)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Otsikon asettelun kanssa olisi tarkoitus hieman leikitellä ja jakaa sanoja osiin. Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia alueita. Pisteytetty alue on tarkoitettu eri materiaalille, tässä haasteessa se voisi olla jotakin muovia. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Heinikka
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Heinikasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Baula / Mun elämä
11.12.2009 - 12:00
Lähestyvä joulu ja sen tuomat kiireet eivät välttämättä jätä paljon aikaa askartelemiselle. Itse tehdyt lahjapakkaukset ja pussukat kuitenkin kruunaavat lahjan, joten mitä jos skräppäisit paketitkin itse? Osallistumisohjeet kannattaa lukaista, mutta haasteen tulkinta ja toteuttaminen ovat tällä kertaa hyvinkin vapaita. Haasteen voittajalle on luvassa kaksi erilaista kuvioreunusleikkuria Fiskarsilta.
Haaste # 85
SKRÄPPÄÄ LAHJAPAKKAUS
Tee lahjapakkaus itse. Voit koristella valmiin rasian, laatikon tai pussukan erilaisilla papereilla, kuvioilla ja teksteillä. Voit toki tehdä koko pakkauksenkin itse. Kun puhutaan skräppäyksestä, voisit käyttää koristelussa myös valokuvia. Se ei kuitenkaan ole tässä haasteessa välttämätöntä. Pakkauksen koko ja muoto ovat vapaasti valittavissa, pääasia on antaa lahjapakkaukselle hieman oman käden jälkeä skräppäystarvikkeilla ja -menetelmillä.

 Päivi
 Anski
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuvioreunusleikkuri daisy (2417) ja nauha (2415)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Ninarsku
04.12.2009 - 12:00
Joulutohinoiden keskellä pysähdytään skräppäämään kasvusta. Aihe on aika moniulotteinen, joten jokainen vain soveltamaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Osallistumisohjeet ovat omalla paikallaan ja tarvittaessa lisäohjeita voi kysyä osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi. Haasteen palkinnon sponsoroi tällä kertaa verkkokauppa Belles.
Haaste # 84
KASVU
Voit lähestyä aihetta haluamallasi tavalla, joko fyysistä kasvua käsitellen tai henkistä matkaa tutkaillen. Kasvun ei tarvitse rajoittua vain ihmisiin ja eläimiin, se voi käsitellä luontoa tai jopa pankkitilin saldon paisumista. Kasvu on sana, jota voi tulkita monella eri tavalla. Pysähdy miettimään mitä se voisi olla ja sovella sitä perinteisesti tai hyvinkin omaperäisesti.
 Anski
 Laurana
 Päivi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#84)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Valokuvien poikkeuksellisen runsas määrä viittaa siihen, että kuvia on tarkoitus käyttää paljon yhtenä rykelmänä ja eri kokoisina. Otsikon asettelun kanssa olisi tarkoitus hieman leikitellä ja jakaa sanoja osiin. Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia alueita. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Belles
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Bellesistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Sirppis / Arvaa mitä!
27.11.2009 - 12:00
Useimmiten skräppäys lähtee liikkeelle jostain kivasta paperista. Sivu kootaankin yleensä joko kartongin tai paperin päälle. Nyt on kuiteinkin tarkoitus tehdä jotain ihan muuta, nimittäin skräpätä käyttämättä palaakaan paperia! Haasteen palkinnon sponsoroi verkkokauppa ÖköMökö. Tietoa osallistumisesta ja töiden linkittämisestä löydät osallistumisohjeista.
Haaste # 83
EI PALAAKAAN PAPERIA
Kangasta, kalvoja ja mielikuvitusta. Käytä työssä mitä tahansa materiaaleja, mutta unohda paperi. Jos käytät taustalla esimerkiksi kangasta, voit toki koota työn kartongin varaan. Ideana on, että paperia olisi näkyvissä mahdollisimman vähän, kuten tarinalappusessa tai pienessä tekstiliuskassa.
 Anski
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#83)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia alueita, siksak-jälki voi olla esim. koneommel tai muu reunan yli kulkeva elementti. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
WattiHatti / WattiHatin höpinät
20.11.2009 - 12:00
Nyt päästään vaihteeksi sotkemaan! Moni on jo toivonutkin maalaushaastetta ja nyt sellainen on vihdoinkin vuorossa. Joku taiteilija palkitaan tämänkin haasteen myötä, palkinnon sponsoroi Heinikka. Osallistumisohjeista voi luntata infoa mm. haasteiden tulkitsemisesta ja linkitysohjeista.
Haaste # 82
MAALATEN SKRÄPÄTTY
Toteuta tämä haaste maalaten monipuolisesti. Käytä maaleja mahdollisimman paljon, voit maalata taustan, otsikon, koristeita ja kuvioita - jopa kuvan, mikäli olet todellinen taiteilija! Voit käyttää millaisia maaleja haluat, myös vesivärit voidaan laskea maaleiksi. Voit toteuttaa haasteen sivellintä sutien tai pensseliä heilutellen, hammasharjalla roiskien tai sormiväreillä sotkien.
 Laurana
 Päivi
 Anski
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#82)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Luonnos perustuu sivun keskellä kulkevaan palkkiin, kaikki sisältö on sijoitettu tähän osioon. Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Pisteillä merkitty alue on tarkoitettu jollekin erilliselle elementille. Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Heinikka
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Heinikasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
13.11.2009 - 12:00
Jos haluat leikellä joulukoristeisiin symmetrisiä tähtiä superhelposti, kannattaa osallistua tähän haasteeseen. Palkintona on näppärä Fiskarsin tähtikuvioinen, suuri XL-kokoinen Squeeze Punch -kuvioleikkuri. Osallistumisohjeet ovat omalla paikallaan ja tarvittaessa lisäohjeita ja neuvoja voi kysellä osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi. Muistutus vielä linkityksestä - ei blogin/kuvagallerian etusivulle vaan oikeaan blogikirjoitukseen/kuvaan. Sähköpostiosoite mukaan kommentoidessa!
Haaste # 81
MERKITYKSELLINEN IKÄ
Olipa se sitten kauan odotettu seitsemän kun aloitit koulun, 15 kun sait mopokortin, maaginen 18 kun tulit täysi-ikäiseksi, neljännesvuosisata jota odotit kuin kuuta nousevaa, kriittinen kolmekymmentä tai kirottu neljäkymmentä. Tai ehkä se on kiireinen viisikymmentä tai vuosi vailla kuuttakymmentä? Ehkä se on eläkeikä joka häämöttää ja odotat mahdollisuutta keskittyä täysillä omiin harrastuksiin? Mikä on oma merkityksellinen ikäsi ja mitä ajatuksia se herättää?
 Anski
 Laurana
 Päivi
 Ella Eliisa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#81)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Palautteen pohjalta välillä hyvinkin yksinkertainen luonnos. Malli on jaettu osiin siten, että alaosaan on sijoitettu neljä samansuuruista aluetta. Yläosa on tarkoitus jättää tyhjäksi koristeista ja teksteistä. Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuvioleikkuri Squeeze Punch tähti XL (7419)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Paperulla / Tarinoita paperilla
06.11.2009 - 12:00
Syksy alkaa kääntyä talveksi ja pimenevät illat toivottavasti innostavat askartelemaan! Tuttuun tapaan osallistumisaikaa on viikko ja uusien osallistujien kannattaa lukaista osallistumisohjeet taatakseen osallistumisensa tuotepalkintoa arvottaessa. Tämän haasteen palkinnon sponsoroi FinnStamper.
Haaste # 80
PAPERISUIKALEISTA KOOTTU
Kivoista paperiarkeista jää kapeita suikaleita. Tämä "suikalejäte" on erittäin käyttökelpoista eikä sitä missään nimessä kannata heittää roskiin. Monet säilövätkin näitä värikkäitä suosikkivalmistajiensa suikaleita mahdollista myöhempää käyttöä varten. Suikaleet sopivat työn taustaksi sellaisenaankin, mutta niistä saa helposti juuri sitä pientä piristystä melkein valmiiseen työhön. Paperisuikale voi hyvinkin olla juuri se puuttuva tekijä. Tässä haasteessa on tarkoitus käyttää paperisuikaleita reippaalla kädellä, joten kokoa työsi paperisuikaleista!
 Laurana
 Susanna
 Päivi
 Anski
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#80)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Luonnos koostuu haasteen mukaisesti paperisuikaleista. Valokuvat on sijoitettu suikaleista kootun taustan päälle riviksi. Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO FinnStamper
Tuotepalkinto askartelukauppa FinnStamperista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Tutteli / Tuttelin touhut
30.10.2009 - 12:00
Karkit, kepposet ja kurpitsat värittävät tulevaa viikonloppua monessa paikassa, mutta täällä blogissa jatketaan skräppäyshaasteiden parissa. Tällä viikolla käsitellään sisarussuhteita, joten aiheen tulkinta voi olla hyvinkin monivivahteista. Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkinto Taitopuoti Paperinauhasta. Osallistumisohjeet kannattaa kerrata arvontaan osallistumisen varmistamiseksi.
Haaste # 79
SISARUSSUHTEET
Voit lähestyä aihetta hyvin perinteisesti tai ainoana lapsena hieman päinvastaisesti soveltaen. Mikä on suhteesi pikkusiskoosi, suojeleva ja ehkä jopa hieman äidillinenkin? Entä isoveljesi, millaisia ajatuksia hän herättää? Jos olet ainut lapsi, oletko joskus kaivannut sisaruksia ja miltä ainoana lapsena olo on tuntunut? Entä omat lapsesi, miten koet heidän sisaruutensa? Tai omat vanhempasi, miltä heidän esimerkkinsä ja käytöksensä on tuntunut omien sisarustensa suhteen? Aihetta voi lähestyä eri näkökulmista, tulkitse vapaasti.
 Susanna
 Anski
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#79)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Luonnos koostuu useista pienistä neliöistä - valokuvista, koristeista, kuviopapereista ja pienistä ajatuksista. Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet on varattu valokuville ja viivoitetuille alueille on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Piparkakkureuna voi olla mikä tahansa reunakoriste, esim. nauha, pitsi tai revitty paperisuikale. Luonnokseen on merkitty satunnaisesti valokuvien ja muiden elementtien paikat ruudutetulla alueella, näiden kaikkien paikkoja voit vapaasti muuttaa. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Taitopuoti Paperinauha
Tuotepalkinto askartelutarvikkeita myyvästä Taitopuoti Paperinauhasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Ansku / Oma hetki
23.10.2009 - 12:00
Lokakuu lähenee loppuaan ja syksyiset illat toivottavasti houkuttelevat askartelemaan. Muistattehan meneillään olevan Kuukauden kisan, aikaa osallistua on lokakuun loppuun asti. Lisäohjeita voi kysyä tarvittaessa osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi. Myös palaute kannattaa laittaa sähköpostiin kommenttien sijaan. Kommentointi on tarkoitettu ensisijaisesti haasteisiin osallistumiselle ja töiden linkittämiselle.
Tähän haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkinto verkkokauppa ÖköMököstä. Osallistumisohjeet kannattaa kerrata arvontaan osallistumisen varmistamiseksi.
Haaste # 78
YMPYRÖITÄ, PILKKUJA JA PALLOJA
Käytä haastetyössä niin paljon ympyröitä kuin mahdollista. Mitä enemmän ympyröitä, sen parempi. Voit käyttää pilkullista paperia vielä tukemaan ympyräteemaa. Valokuvat voi leikata ympyrän muotoon, valokuvien ympärille voi sijoittaa useita kehyksiä ja koristeet voivat olla vaikka kaikki ympyrän muotoisia. Nappeja, haaraniittejä ja tarinalappusia, mitä ikinä keksitkin.
 Anski
 Laurana
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#78)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Luonnos on tällä kertaa pyöreään muotoon tehty työ, mutta pyöreän muodon voi sijoittaa myös kulmikkaan arkin päälle. Voit lisätä luonnokseen elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkitty alue on varattu valokuvalle, viivoitetulle alueelle on tarkoitus sijoittaa journaling (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Ympyrää kiertävä piparkakkureuna voi olla mikä tahansa ympyrää kiertävä koriste. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Elisse / Elisse diggaa
16.10.2009 - 12:00
Perinteisen paperin lisäksi skräppäyksessä voi käyttää monia muitakin materiaaleja. Puu on materiaali, joka ei ehkä ihan ensimmäiseksi tule mieleen sivua sommitellessa. Uskalla kuitenkin käyttää rohkeasti kaikenlaisia materiaaleja. Jos olet huolissasi valokuvien säilyvyydestä, testaa käyttämiesi tuotteiden happovapaus esim. tarkoitukseen soveltuvalla kynällä.
Osallistumisohjeet kannattaa lukea, mikäli et ole aikaisemmin osallistunut haasteisiin. Mahdolliset kysymykset voi lähettää osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi. Haasteen sponsoroi Heinikka. Heinikan nettisivut ovat uudistuneet, kannattaa käydä tutustumassa!
Haaste # 77
PUU SKRÄPPÄYSMATERIAALINA
Skräppää käyttäen jotain puista materiaalia. Voit hyödyntää esimerkiksi pieniä puuesineitä, jäätelötikkuja tai kaarnan ja viilun palasia. Jokaisesta kodista löytynee hammastikkuja, niistä voi koota mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Jos olet valmis hulluttelemaan, liimaa työhön pieni puuhaarukka, voiveitsi tai soppakauha. Ja mikäli et kammoksu sivulla olevien koristeiden paksuutta, voit ikuistaa muiston uudesta laminaatista tai parketista pienen mallipalan muodossa. Tällaisia mallipaloja voi käyttää myös persoonallisina skräppialbumin kansina! Hillitympiin kokonaisuuksiin pääsee pienillä puisilla kirjaimilla ja numeroilla, niitä löytyy lähes kaikista askartelutarvikkeita myyvistä liikkeistä.
 Ella Eliisa
 Päivi
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#77)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit kääntää luonnoksen myös muuhun asentoon tai peilikuvaksi. Voit lisätä elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkitty alue on valokuvan paikka, viivoitettu alue on varattu journalingille (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Koristetta tässä luonnoksessa kuvaavat kukat ja pienet ympyrät. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Heinikka
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Heinikasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Annihaa / Stuck in a moment
09.10.2009 - 12:00
Ensimmäinen Inspis Twist on takana, kiitos runsaasta positiivisesta palautteesta! Mahtavaa palautetta on kerännyt myös uusi Kuukauden kisa. Muistattehan rohkeasti kysyä, mikäli kilpailu herättää joitakin kysymyksiä. Osallistumisaikaa on vielä reilusti, mutta kannattaa aloittaa kuitenkin ajoissa!
Nyt skräpätään lapsuusmuistoista. Yksi lapsuutensa kuvat esiin kaivanut palkitaan Fiskarsin kuviolävistäjäsetillä. Osallistumisohjeet löytyvät tutusta paikasta ja mahdolliset kysymykset voi lähettää osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
Haaste # 76
OMA LAPSUUSMUISTO
Kaiva esiin vanhat valokuvat ja muistele omaa lapsuuttasi. Muistoja riittäisi varmasti useaan albumilliseen, mutta poimi niistä yksi ja ikuista se. Jos vain mahdollista, käytä valokuvan kopiota originaalin sijaan. Vanhat valokuvat ovat arvokkaita, joten alkuperäisten kuvien skräppäämistä kannattaa harkita tarkkaan.
 Päivi
 Anski
 Susanna
 Laurana
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#76)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit kääntää luonnoksen myös muuhun asentoon tai peilikuvaksi. Voit lisätä elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet ovat valokuvien paikkoja, viivoitettu alue on varattu journalingille (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Koristetta tässä luonnoksessa kuvaavat kukka ja pisteillä täytetty alue. Siksak-jälki voi olla esimerkiksi ommel tai muu reunan yli kulkeva elementti. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuviolävistäjä daisy (2465), kuviolävistäjä sydän (2468), kuviolävistäjä, perhonen (2471)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Elina / Elinan käsityökori
02.10.2009 - 12:00
Inspiroidu on uudistunut. Palautteen pohjalta olemme luoneet Inspis Twistin, jonka avulla innokkaimmat skräppääjät saavat lisämaustetta haasteisiin. Inspis Twist on haasteen yhteydessä julkaistava luonnos, jonka voi halutessaan yhdistää annettuun haasteeseen. Tämä on täysin vapaaehtoista ja haasteisiin voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan. Lue lisää Inspis Twististä.
Toinen uudistus on Kuukauden kisa. Kisa toimii täysin erillään viikottaisista haasteista ja on voimassa aina kalenterikuukauden kerrallaan. Kuukauden kisasta tarkemmin kisasivulla.
Myös Design Team on uudistunut. Tässä haasteessa saatte tutustua uuteen kasvoon, Anskiin. Anski aloitti inspiroimisen tämän haasteen myötä, tervetuloa mukaan!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Uutta on myös sponsorimme, skräppäystarvikkeita myyvä verkkokauppa Belles. Belles sponsoroi tämän viikon haasteen palkinnon, joten annetaan vuoro elokuvalainauksille! Tutustuttehan osallistumisohjeisiin, esim. sähköpostien jättämisessä on ollut viime aikoina paljon puutteita.
Haaste # 75
LAINAUS ELOKUVASTA
Elokuvat synnyttävät unohtumattomia lausahduksia, joista osa on suorastaan klassikoita. Mieti mikä lainaus sopisi omaan tilanteeseesi ja skräppää siitä. Lainaus voi olla mistä elokuvasta tahansa, pienestä tai suuresta, kotimaisesta tai ulkomaisesta. Mikä vain sopii aiheeseesi parhaiten. Ideoita lainauksiin voi hakea esim. Movie Quotes -sivustolta.
 Anski
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
INSPIS TWIST (#75)
Halutessasi lisähaastetta, käytä alla olevaa luonnosta. Luonnoksen käyttäminen on täysin vapaaehtoista, haasteeseen voi osallistua myös ihan perinteiseen tapaan.
Voit kääntää luonnoksen myös muuhun asentoon tai peilikuvaksi. Voit lisätä elementtejä ja muuttaa niiden muotoa. Ruksilla merkityt alueet ovat valokuvien paikkoja, viivoitettu alue on varattu journalingille (tarina). Puhtaat alueet voivat olla joko yksivärisiä tai kuviollisia papereita, kankaita tai muita pintoja. Koristeita tässä luonnoksessa kuvaa ympyrä ja otsikon vasemmalla puolella olevat kuviot. Piparireuna kuvaa esim. pitsiä tai muuta nauhaa, miksei myös paperisuikaletta. Luonnoksen mittasuhteita voi muuttaa (esim. letter -kokoista työtä varten) ja oman käden jälki on luonnoksesta huolimatta enemmän kuin suotavaa. Tärkeintä olisi tunnistaa työ luonnoksen pohjalta tehdyksi, mikäli luonnos ja työ asetettaisiin vierekkäin.
Ilmoitathan haastetyötä linkittäessä (tai ainakin työn yhteydessä) oletko osallistunut lisäksi Inspis Twistiin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Belles
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Bellesistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista
Riikka / Vastaankulkija
25.09.2009 - 12:00
Nyt on lupa olla romanttinen, sillä pinkki ja pitsi on enemmän kuin toivottavaa. Samoin kaikenlaiset perhoset ja pehmeät jutut, kaikki hempeys on nyt plussaa! Kaikki haasteeseen määräaikaan mennessä osallistuneet työt osallistuvat askarteluaiheisen tuotepalkinnon arvontaan. Palkinnon sponsoroi verkkokauppa Ökömökö. Muistathan lukea osallistumisohjeet!
Haaste # 74
HEMPEÄÄ JA HÖRHELÖISTÄ
Millaisia mielikuvia sana hempeä herättää? Onko se pastellisävyjä ja pieniä perhosia vai pehmeitä pitsejä ja pieniä sydämiä? Tässä haasteessa voi vähän jopa liioitella, tarkoitus on saada aikaan siirappia ja sulaa suklaata - jos nyt ei ihan kirjaimellisesti kuitenkaan. Ehkä hempeys on romantiikkaa, ehkä unelmia? Ehkä se on tyttömäisyyttä tai omia lapsuuden muistoja, pehmoisia peittoja tai pieniä tossuja. Hempeys voi olla myös sanallista, runsasta runoutta tai tunnustuksia rakkaudesta. Olipa aihe mikä tahansa, tavoitteena on saavuttaa hempeä ja hörhelöinen tunnelma!
 Susanna
 Päivi
 Laurana
 Ella Eliisa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Emilia / Väkerrys ja näperrys
18.09.2009 - 12:00
Syksyn pimetessä arjessa alkaa pyöriä taas tutut rutiinit. Moni miettii kuitenkin uusia harrastuksia ja yksi niistä voisi hyvinkin olla skräppäys. Jos harrastus ei ole vielä tuttu, nyt kokeilemaan rohkeasti! "Mitä ihmettä skräppäys on" avaa skräppäystä harrastuksena lyhyesti, joten sieltä voi ainakin aloittaa harrastukseen tutustumisen.
Jokainen tähän skräppäyshaasteeseen ohjeiden mukaan osallistunut työ on mukana askarteluaiheisen tuotepalkinnon arvonnassa. Haasteen sponsorina toimii Heinikka.
Haaste # 73
TALLENNA OMAT OUTOUDET
Jokaisella meistä on joitakin outoja tapoja, tai ainakin ne voivat olla outoja toisten ihmisten mielestä. Makumieltymykset tai päivittäiset rutiinit voivat pitää sisällään asioita, joita yleisesti ottaen pidetään outoina. Ehkä se onkin outoa, jos voileivälle laittaa kinuskikastiketta tai perunat uittaa mehussa - ainakin valtaväestön mielestä. Mitkä ovat niitä asioita, joista ihmiset ovat ehkä huomauttaneet ja väittäneet niitä oudoiksi? Tallenna tällaisetkin asiat!
 Ella Eliisa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Heinikka
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Heinikasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - ARVONNAN VOITTAJA(osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista) Annina / Anninan ihan omat nukkekotisivut
11.09.2009 - 12:00
Joskus on hyvä unohtaa koristevuoret ja lähteä tyhjältä pöydältä - tyhjästä paperiarkista. Yksinkertainenkin on kaunista ja välillä kannattaa karistaa kaikki ylimääräinen ympäriltä. Haasteen voittaja palkitaan Fiskarsin suositulla pipariboordileikkurilla, kannattaa siis ehdottomasti osallistua! Osallistumisohjeet kannattaa kerrata arvontaan osallistumisen varmistamiseksi.
Haaste # 72
MINIMALISTISTA
Yritä pitää haastetyö niin yksinkertaisena kuin mahdollista. Yksi kuva, otsikko, ehkä pieni pätkä tarinaa. Joku koriste, ehkä ei välttämättä sitäkään.
 Laurana
 Päivi
 Ella Eliisa
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Boordilävistäjä piparinauha (4075)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
ARVONNAN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Minna / Minna's Scraps and Scribbles
28.08.2009 - 12:00
Vuoro on jälleen vierailevan inspiroijan, Hemppa haastaa käyttämään graafisia muotoja! Ennen haasteeseen osallistumista kannattaa kerrata osallistumisohjeet. Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkinto verkkokauppa ÖköMököstä.
Haaste # 70
YMPYRÄN, KOLMION JA SUORAKAITEEN LIITTO
Haastetyöstä tulee löytyä kaikkia näitä muotoja. Nämä muodot ovat kaiken perusta, joten niiden varaan on helppo rakentaa millainen kokonaisuus tahansa. Yhdistele rohkeasti ympyröitä, kolmioita ja suorakaiteen muotoa. Työ voi olla pelkistetty yhden ympyrän, kolmion ja suorakaiteen liitto tai runsas graafisia muotoja toistava kokonaisuus.
 Hemppa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

31.07.2009 - 12:00
Mitä saadaan kun yhdistetään nuo seitsemän väriä? No sateenkaarihan siitä tulee. Tässä haasteessa käytetään näitä kaikkia seitsemää sateenkaaren väriä.
Osallistumisohjeita on päivitetty, joten ne tulee lukea ennen haasteeseen osallistumista. Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan Ihana-lehden vuosikerta, alkaen numerosta 03/2009. Muistathan siis jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään!
Haaste # 66
KAIKKI SATEENKAAREN SEITSEMÄN VÄRIÄ
Käytä haastetyössä kaikkia sateenkaaren värejä. Niiden ei tarvitse olla sävyiltään juuri niitä oikeita, kunhan ne tunnistaa sateenkaaren väreiksi. Toteutus on vapaa, joten värit voivat löytyä työstäsi millä tavalla tahansa, myös valokuvassa voi olla sateenkaaren värit. Jos pelkäät näin monen värin käyttämisen luovan rauhattoman tunnelman, sijoita värit oikeaan järjestykseen: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigo ja violetti.
 Susanna
 Päivi
 Ella Eliisa
 Laurana
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Ihana-lehti
Ihana-lehden vuosikerta, alkaen numerosta 03/2009

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Ansku / Anskun kammari Baula / Mun elämä CupCake's Elina / Elinan käsityökori Elinarsku Emilia / Väkerrys ja näperrys Hemppa / Elämän askartelua JilliaNiina Jolene / Vaaleanpunainen hetki Laura / Paperia ja liimaa Lena / Scrappande Lena Lentsu / Käsillä tekemistä Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Mariah / Pilvilinnoja paperille Marzuli / Kuvakerä Nelsson / Ei oo pakko jos ei taho Ninarsku Ommu Peikkotyttö / Peikkotytön puuhanurkka Pia K Pikkuhelistin (ARVONNAN VOITTAJA) Pinjami / Jotain pinkkiä Puuhapetenvaimo / Puuhapetenvaimo näpertää Sanna / Sannan höpinöitä Sannu / Sannun sätökset Shys / Lapset nukkuu Sikasopuli / Sopulisiankantaa Tiina R / Tiinan askartelukori Vilhelmiina / Kun ei osaa mennä nukkumaan ajoissa Vindauga / Villiviilin Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
24.07.2009 - 12:00
Skräppäyshaasteen jatkuvat koko kesän ja uusi haaste ilmestyy aina perjantaisin. Tämän haasteen voittaja palkitaan askarteluaiheisella tuotepalkinnolla verkkokauppa ÖköMököstä. Arvontaan osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään, joten kannattaa kerrata osallistumisohjeet.
Haaste # 65
METALLEIN KORISTELTU
Haaraniittejä, sirkkarenkaita, klemmareita ja kehyksiä, mutta miksei myös kilpiä, saranoita, sormuksia, pikkulusikoita, pultteja ja muttereita. Metallisia koristeita on laidasta laitaan, vain mielikuvitus on rajana. Skräppää käyttäen erilaisia metalleja, olivatpa ne sitten peräsin askartelukaupan valikoimista, lusikkalaatikosta, työkalupakista tai korulippaasta.
 May
 Laurana
 Ella Eliisa
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / Mun elämä CupCake's Elinarsku Emilia / Väkerrys ja näperrys (ARVONNAN VOITTAJA) Hemppa / Elämän askartelua JilliaNiina Jolene / Vaaleanpunainen hetki Lena / Scrappande Lena Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Marzuli / Kuvakerä Napsuliinin skräpellyksiä Ninarsku Noora / Nossu työstää Ommu Peikkotyttö / Peikkotytön puuhanurkka Pia K Pinjami / Jotain pinkkiä Sanna / Sannan höpinöitä Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Sikasopuli / Sopulisiankantaa Vilhelmiina / Kun ei osaa mennä nukkumaan ajoissa Vindauga / Villiviilin
19.06.2009 - 12:00
Juhannuksen kunniaksi paljastetaan Jussin ja Johanneksen lukuisat lempinimet, kumppanin käyttämät hellittelynimet sekä lemmikkien toinen toistaan erikoisemmat kutsumanimet. Juhannuksena on hyvää aika skräpätä, vaikka festariteltassa se tuskin onnistuu muuten kuin valokuvaamisen ja muistojen keräämisen keinoin. Sateen varalta on joku saattanut pakata skräppäystarvikkeet mökillekin mukaan.
Osallistumisohjeista löytyy infoa omalta sivultaan, muistutus erityisesti sähköpostiosoitteen jättämisestä työn linkittämisen yhteydessä. Arvonnan voittaja saa skräppäysaiheisen tuotepalkinnon Heinikasta.
Haaste # 60
LEMPINIMI
Jos perheen pörröisellä karvapallolla on kymmeniä lempinimiä, tallenna ne. Jos lapsilla on tapana kutsua isää mitä erikoisimmilla nimillä, kirjoita ne ylös. Jos auton rekisterinumero on antanut JUU-alullaan auton lempinimeksi "joo-joo-auto", dokumentoi se. Jos käytät netissä lempinimeä, kerro siitä ja sen synnystä. Lempinimi voi olla kenellä tai millä tahansa, tavallinen tai erikoinen, ihastuttava tai vihastuttava. Jos olet kyllästynyt olemaan kaikille Jossu tai Ansku, pura tuntosi turhautumisesta paperille. Myös Iso Omena voi olla jollekin dokumentoimisen arvoinen lempinimi - vaikkapa ikuisena haaveena.
 Päivi
 May
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Heinikka
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa Heinikasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... CupCake's Elina / Elinan käsityökori Elinarsku Elisa / Elisa kässää Hemppa / Elämän askartelua Hipsu / Hipsun pieni korttitehdas [sivu 1] [sivu 2] JilliaNiina Kahvinaksu Lena / Scrappande Lena Lintsi Mai / Mai digitals Manssu / Manssun askarteluja Mari / Marin omat jutut Mariah / Pilvilinnoja paperille (ARVONNAN VOITTAJA) Marie / Paperin lumoissa Marzuli / Kuvakerä Miijja / Nurkkaanajettu Mimete / Mimeten blogi Mintsukka / Hileitä ja rusetteja Ninarsku Noora / Nossu työstää Ommu Pallolahna / Pallolahna pulisee Peikkotyttö / Peikkotytön puuhanurkka Pia K Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Sanna / Sannan höpinöitä Shys / Lapset nukkuu Sikasopuli / Sopulisiankantaa Sinisiipihukka Taru76 / Askartelujuttuja Vanilla / Vanillan leikekirja Vilhelmiina / Kun ei osaa mennä nukkumaan ajoissa
08.05.2009 - 12:00
Edellinen haaste (kymmenen kohdan ideariihi) on edelleen käynnissä, mutta tuttuun tapaan uusi haaste ilmestyy joka perjantai, joten tässä taas uutta purtavaa. Näihin molempiin haasteisiin, #53 ja #54, voi osallistua perjantaihin 15.5. klo 11:59 asti.
Ehkä joku edellisen haasteen "värikuvista" päätyy tähän haasteeseen, sillä nyt on tarkoitus skräpätä vain yhtä väriä käyttäen. Haasteen voittajalle on luvassa tuotepalkinto Fiskarsilta (lisätietoja kirjoituksen lopussa), joten kannattaa tutustua osallistumisohjeisiin.
Haaste # 54
YKSIVÄRISYYS
Haasteen tavoitteena on luoda mahdollisimman yksivärinen työ. Se voi olla valkoinen tai musta, sininen tai punainen, ihan minkä värinen tahansa. Voit liikkua vaaleasta tummaan ja luoda kontrasteja erilaisilla materiaaleilla. Vaikka työn tarkoitus onkin olla yksivärinen, sen ei tarvitse tarkoittaa latteutta ja mielikuvituksettomuutta. Saman värin eri sävyjä käyttäen voit luoda erilaisia pintoja ja efektejä sekä hyvinkin mielenkiintoisia kokonaisuuksia.
 Laurana
 Ella Eliisa
 Päivi
 Susanna
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuviosakset, siksak (9200E), Kuviosakset, väre (9204) Kuviosakset, victorian (9210), Kuviosakset, pipari (9201)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Anski / Cute & cool creations Anu / NiuNau Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Ciili / Ciili cöhertää Elinarsku Emi / Yellow and green Emilia / Väkerrys & näperrys Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää JilliaNiina Jolene / Vaaleanpunainen hetki Kahvinaksu (ARVONNAN VOITTAJA) Lena / Scrappande Lena Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Mari / Marin omat jutut Mimete / Mimeten blogi Nannuli / Nannulin näpräilyt Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Paperifani Pappi puikoissa / Papin askartelut Peikkotyttö / Peikkotytön puuhanurkka Pia K Pikkuhelistin Sanna / Sannan höpinöitä Sanna / Skrap skrap Shys / Lapset nukkuu Sikasopuli / Sopulisiankantaa Tiina / Tiinan askartelukori Vanilla / Vanillan leikekirja
01.05.2009 - 12:00
Inspiksiä on takana jo kokonaisen vuoden verran. Skräppäyshaasteisiin on vuoden aikana osallistunut lukematon joukko skräppäyksestä innostuneita ihmisiä. Erilaisia töitä on kertynyt vuoden mittaan niin valtava määrä, että jokainen on varmasti inspiroitunut jonkun toisen tekemästä työstä. Ideoita ja inspiraatiota on riittänyt.
Toinen idearikas ja inspiroiva vuosi alkaakin hieman toisenlaisissa merkeissä, nimittäin kirjaamalla omia ideoita ja jakamalla niitä muiden kanssa. Hyvät ideat ovat vieläkin parempia, mikäli ne jakaa muiden kanssa. Ideariiheen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkinto, sponsorina toimii FinnStamper.
HUOM! Haasteen laajuuden vuoksi osallistumisaikaa on kaksi viikkoa, eli 15. toukokuuta asti.
Haaste # 53
KYMMENEN KOHDAN IDEARIIHI
1. Kirjaa 20 aihetta, joista aiot lähitulevaisuudessa skräpätä. 2. Piirrä neljä erilaista mallipohjaa joita tykkäät käyttää tai suunnittelet käyttäväsi. 3. Esittele kaksi aikaisempaa työtäsi ja kerro miksi olet niihin tyytyväinen. 4. Valokuvaa yhtenä päivänä asioita, joita et todennäköisesti muuten kuvaisi. 5. Linkitä jonkun toisen skräppäämä työ ja kerro miksi pidät kyseisestä työstä. 6. Kirjoita journaling, joka sisältää vähintään 100 sanaa. Skräppää sivu myöhemmin. 7. Kerää (ei skräppäykseen kuuluvaa) materiaalia, jota voit käyttää tulevissa töissäsi. 8. Valitse päivän väri ja kuvaa vain kyseisen värisiä asioita. 9. Kerro materiaaleista tai tekniikoista, jotka ovat itsellesi erityisen vaikeita käyttää ja miksi. 10. Kerro miksi skräppäät tai haluat kokeilla skräppäystä.

Kaikki kohdat tulee esitellä blogissa. Mikäli olet osallistunut skräppäyshaasteisiin vain kuvagalleriassa olevilla töillä, voit lähettää tekstiä vaativat kohdat sähköpostitse osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi. Kohdat 1, 6, 9 ja 10 kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi ja julkaistaan myöhemmin blogissa.
Kohta 2: Voit piirtää kuvat joko käsin tai tietokoneella, kunhan niistä ilmenee suunniteltu sivun rakenne.
Kohdat 3 ja 9: Voit osallistua tähän haasteeseen, vaikka et olisi koskaan skräpännyt eikä aikaisempia töitä tai kokemusta materiaaleista ja tekniikoista ole. Tästä haasteesta on hyvä aloittaa skräppäys.
Kohta 6: Kirjoita sellainen journaling, jonka olet valmis esittelemään muille ja josta ei tarvitse sensuroida mitään (nimet voi muuttaa). Koska journalingille ei ole olemassa vielä valmista työtä, se voi liittyä johonkin aiheeseen josta aiot lähitulevaisuudessa skräpätä. Päiväkirjan pitäminen ja tunteiden kirjaaminen jo ennen valmista työtä voi olla hyvä keino niille, joiden on vaikea saada kirjoitettua valmiiseen työhön tekstiä. Tällä tavoin joutuu miettimään, että mitä todella haluaa työllään kertoa ja toteutus tulee vasta tämän jälkeen.
Kohta 7: Kuvaa skräppäykseen varsinaisesti kuulumatonta materiaalia jota olet haasteen aikana (HUOM!) saanut kerättyä.
Kohdat 4 ja 8: Esittele blogissasi (tai kuvagalleriassa) osa näistä kuvista, kaikkia kuvia ei tarvitse julkaista. Tarkoituksena on avartaa maailmaa kuvauskohteiden suhteen, jakaa ideoita kuvattavista kohteista sekä kuvata jonkin teeman mukaan, joka on tällä kertaa väri. Vaikka teemaksi on annettu väri, näemme kuvattavat asiat eri tavalla ja saamme jokainen samasta kuvasta erilaisia ajatuksia.
Miksi muiden aiheet, journaling-osuudet, vaikeat materiaalit ja tekniikat sekä syyt skräpätä julkaistaan täällä blogissa? Haasteen tarkoituksena on jakaa ideoita, oppia toisilta ja inspiroitua toisten ajatuksista sekä löytää omista ja muiden töistä asioita, joihin ei ehkä olisi muuten kiinnittänyt huomiota.
Julkaise kaikki kohdat samassa blogikirjoituksessa (mikäli pidät blogia). Voit julkaista materiaalia vähitellen, mikäli päivität ne samaan kirjoitukseen ja kunhan kaikki kohdat yhdestä kymmeneen löytyvät linkittämästäsi osoitteesta määräaikaan mennessä.
EDIT: Ohjeita täydennetty ja selvennetty.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO FinnStamper
Tuotepalkinto askartelukauppa FinnStamperista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Anski / Cute & cool creations Baula / ...mun elämä... Ciili / Ciili cöhertää CupCake's Elinarsku Emi / Yellow and green Hemppa / Elämän askartelua Jolene / Vaaleanpunainen hetki Kahvinaksu Laura / Paperia ja liimaa Lena / Scrappande Lena Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Mari / Marin omat jutut Nelsson / Ei oo pakko jos ei taho Ommu / Ommun omat Pappi puikoissa / Papin askartelut Peikkotyttö / Peikkotytön puuhanurkka Pia K Pikkuhelistin Sanna / Sannan höpinöitä Sannika / Kysy isältä! (ARVONNAN VOITTAJA) Shys / Lapset nukkuu Veeruliiru / Projektipäällikkö Xing / Kynä ja sakset
(vaikka kaikki eivät osallistuneetkaan jokaiseen kohtaan, on jokaisen osallistuminen linkitetty)
03.04.2009 - 12:00
Onko skräppääjillä kevättä rinnassa? Antakaa sen näkyä tässä haasteessa! Tämän haasteen voittajalle on luvassa ihania ideoita Ihana-lehdestä, koko vuosikerran verran. Edelleen muistutus osallistumisohjeiden lukemisesta, näin ei jää sitten kenellekään epäselväksi miten haasteeseen osallistutaan ja kuinka varmistaa paikkansa tuotepalkinnon arvonnassa.
Haaste # 49
KOUKUSSA
Riippuvuutta aiheuttavia asioita on tässä maailmassa paljon. Riippuvuutta voi aiheuttaa mm. kofeiini ja suklaa, pahemmista paheista puhumattakaan. Joku koukuttuu herkkuihin, toinen televisio-ohjelmiin. Joku ei osaa elää ilman puhelinta ja tietokonetta, kun taas toiselle päivittäinen pätkä kirjasta on ihan ehdotonta. Koukussa voi olla lukemattomiin asioihin - niin hyviin kuin niihin pahempiinkin. Ikävistä koukuista työn tekeminen voi toimia hyvänä terapiana, joten jos työstät ongelmaa niiden ei-niin-kivojen koukutusten parissa, ehkä sen siirtäminen paperille voisi auttaa? Kivoja koukutuksiakin onneksi on, eikä kaikki koukussa oleminen ole suinkaan pahasta. Ja kyllä, skräppäykseenkin voi olla koukussa - ihan hyvillä mielin!
 Päivi
 Laurana
 Ella Eliisa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Ihana-lehti
Ihana-lehden vuosikerta, alkaen numerosta 02/2009

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Annihaa / Stuck in a moment (ARVONNAN VOITTAJA) Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Ciili CupCake's Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jolene / Vaaleanpunainen hetki Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi Maiya / Maiya's blog Manssu / Manssun askarteluja Nanne / Scrapbooking is my Passion! Nelsson / Ei oo pakko jos ei taho. Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Pia K Pikkuhelistin Sanna / Sannan höpinöitä Shys / Lapset nukkuu Sikasopuli / Sopulisiankantaa Tiina / Tiinan askartelukori Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
27.02.2009 - 12:00
Jälleen on tullut aika uuden haasteen. Guest Designer Xing kehottaa käsittelemään tunteita skräppäyksen keinoin. Haasteen voittajalle on luvassa askarteluaiheinen palkinto verkkokauppa ÖköMököstä, joten luethan huolellisesti osallistumisohjeet infosivulta, jotta et jää tuotepalkinnon arvonnan ulkopuolelle. Muistutuksena vielä, että linkitys tulee tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa kuvaan) ja sähköpostiosoite tulee kirjoittaa sille varattuun kenttään.
Haaste # 44
TUNTEET PELISSÄ / Xing
Skräppäys on paitsi askartelua ja muistojen tallentamista, se on myös keino käsitellä tunteita, kuten hämmennystä, iloa, surua, vihaa tai vaikkapa pettymystä. Aistit muistuttavat meitä monista hetkistä, esim. hajuaisti voi muistuttaa isoäidin leipomista pikkuleivistä ja sitä kautta isoäidin merkityksestä omassa elämässä. Näköaisti herättää mitä moninaisimpia ajatuksia, sillä kaikki ympärillä näkyvä herättää jonkinlaisia tunteita. Kirjoita valitsemiesi valokuvien herättämistä tunteista. Millaisia tunteita kuvat herättävät, millaisia ajatuksia ne saavat aikaan. Kirjoita siitä.

Esimerkkisivussa teksti liittyy aikaan ja siihen, miten tavaratalon jouluikkuna voi herättää muistoja omasta ja oman äidin lapsuudesta, vaikka sitä katsookin nyt pieni ihminen. Varsinaiset faktat eli se, milloin kuva on otettu, on sijoitettu kapeasti oikeaan laitaan, jotta tunteisiin liittyvälle tekstille jää enemmän tilaa.
Journaling: "Aika ei kulje tasaisesti eteenpäin. Joskus se pysähtyy hetkeksi, joskus vyöryy eteenpäin monta vuotta kerrallaan. Oudoin asia ajassa on se, miten mennyt aika ei koskaan täysin katoa. Jokaisen mummon ja äidin sisällä on se tyttö, joka hän on joskus ollut."
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / Pieni Askartelublogi Anni / Stuck in a moment Anniska / Korttiholisti Anski / Cute & cool creations (ARVONNAN VOITTAJA) Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Emi / Yellow & Green Esteri / Kuurankukka Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jip / Kortti Kuvajaisia Jolene / Vaaleanpunainen hetki Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi Maissi / Maissin askartelusoppi Manssu / Manssun askarteluja Mimete / Mimeten blogi Minkkis / Minkkistä Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Ninarsku Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Peikkotyttö / Peikkotytön Puuhanurkka Pia K Pikkuhelistin Sanna / Sannan höpinöitä Shys / Lapset nukkuu Tiina / Tiinan askartelukori Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan
13.02.2009 - 12:00
Perjantai 13. päivä. Jos olet taikauskoinen, nyt kannattaa toivoa hyvää onnea. Jos onni on myötä tässä haasteessa, voitat Fiskarsin paperileikkurin varaterillä. Skräppäys sujuu mukavasti paperileikkuria käyttäen, joten tähän haasteeseen kannattaa osallistua! Luethan huolellisesti osallistumisohjeet infosivulta, jotta et jää tuotepalkinnon arvonnan ulkopuolelle.
Haaste # 42
NUMEROHULLUUS / Ella Eliisa
Onnennumero, oma ikä, pelipaidan numero, muuten vain mukava numero, tärkeä vuosiluku, syntymäpäivä... Mikä tahansa luku, jota haluat toistaa ja korostaa. Valitse luku, jolla on jotain merkitystä itsellesi. Toista lukua työssäsi useita kertoja, omalla tyylilläsi ja mielikuvitusta käyttäen. Voit käyttää numeroita tai kirjaimia, kirjoittaa luvun kymmenellä eri kielellä tai täyttää koko työn samanlaisilla numerotarroilla. Toteutustapa on vapaa, kunhan aiheena on jonkinlainen numerohulluus ja saman luvun toistaminen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Paperileikkuri (9698) + varaterät (9675)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Ciili (ARVONNAN VOITTAJA) Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emi / Yellow & Green Hemppa / Elämän askartelua Jaana / A-skola Jantzu / Jantzun elämää Jolene / Vaaleanpunainen hetki Kaisa / Our Blog Lena / Scrappande Lena Lintsi Maiya / Maiyan skräppäilyjä Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Mieletön / Mieletöntä Minkkis / Minkkistä Ninarsku Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Omuli / Sivuja elämästä Pappi Puikoissa Peikkotyttö Pia K Runokeiju / Runokuvailua Sanna / Sannan höpinöitä Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Tiina / Tiinan askartelukori Vanilla / Vanillan leikekirja Xing / Kynä ja sakset ZZZ
30.01.2009 - 12:00
Tämän haasteen myötä INSPIROIDU viettää nelikymppisiään. Kiitos kaikille tähän mennessä haasteisiin osallistuneille. Kiitoksena lukuisesta osallistujajoukosta arvomme ylimääräisen askarteluaiheisen palkinnon kaikkien tähän mennessä INSPIROIDU-haasteisiin osallistuneiden kesken. Lue lisää kirjoituksen lopusta.
Haasteen #40 sponsorina toimii Paperikeiju. Paperikeiju on lahjoittanut Design Teamille tarvikkeet, joista tämän viikon haaste on toteutettu. Jokaisella oli käytössään samat tuotteet, mutta lopputulokset ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Myös palkinto on Paperikeijusta, joten luethan osallistumisohjeet huolellisesti voidaksesi osallistua tuotepalkinnon arvontaan.
Haaste # 40
AAMU / Susanna, May & Ella Eliisa
Mitä aamu tarkoittaa omassa arjessasi? Onko jokainen aamu samanlainen, kulkevatko aamut puoliunessa vai oletko kenties aamuihminen? Miltä aamu näyttää jossain muualla kuin kotona? Onko aamu uuden päivän alku, vai päättääkö se kenties edellisen päivän? Jos teet yötyötä, näet aamun ehkä eri tavalla kuin joku muu. Muistatko jonkin aamun erityisen hyvin? Mitä tapahtuu ilman jokapäiväistä aamukahvia? Onko aamu ihanin vai ehkä kamalin aika päivästä? Tulkitse vapaasti sanaa aamu, toteutustapa on vapaa.
 Susanna
 May
 Ella Eliisa
Vaikka kaikilla oli samat materiaalit käytössä, ovat lopputulokset keskenään hyvin erilaisia. Sama värimaailma toki toistuu jokaisessa, mutta korostaen eri värejä. Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen näkee tuotteet eri tavalla, kuinka tuotteilla on lukemattomia käyttötarkoituksia ja kuinka erilaisia tuotteita yhdistelemällä voi luoda erilaisia tunnelmia.
Design Teamin käytössä olleet tuotteet olivat seuraavat. Näiden lisäksi töissä sai käyttää muutamaa tuotetta omasta varastosta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Paperikeiju
Tuotepalkinto paperiaskartelutarvikkeita myyvästä verkkokauppa Paperikeijusta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO (extra)
EDIT: Tämän ylimääräisen tuotepalkinnon arvontaan osallistuivat kaikki INSPIROIDU-haasteisiin osallistuneet. Voitto osui tällä kertaa Jantzun kohdalle.
Jokaisen viimeistään tähän haasteeseen (#40) osallistuneen skräppääjän kesken arvotaan ylimääräinen tuotepalkinto. Jos olet joskus osallistunut INSPIROIDU-haasteisiin ja jättänyt yhteystietosi, olet automaattisesti mukana arvonnassa. Mikäli et ole vielä ottanut osaa haasteisiin, osallistu nyt.

Cosmo Cricketin sivuilta voi katsoa tarkempia tietoja tästä setistä (Jack's World).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Ciili Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jaana / A-skola Johanna / Maximaalista Jolene / Vaaleanpunainen hetki Kahvinaksu Lena / Scrappande Lena Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Mari / Marin omat jutut Marita / Maritan askartelut Mimete / Mimeten blogi Nannuli / Nannulin näpräilyt Ninarsku Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat (ARVONNAN VOITTAJA) Omuli / Sivuja elämästä Pappi Puikoissa Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Saara / Saaran touhunurkka Sanakehrääjä Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
23.01.2009 - 12:00
Lähestyvän Runebergin päivän (5.2.) kunniaksi skräpätään lainaten lyriikoita. Musiikilla ja runoudella lienee jonkinlainen merkitys meidän kaikkien elämässä. Jotkut teokset ovat meille erityisen tärkeitä, usein juuri osuvan sanoituksensa vuoksi.
Mikäli osallistut haasteeseen, luethan osallistumisohjeet huolellisesti voidaksesi osallistua tuotepalkinnon arvontaan. Tämän haasteen voittajaa odottaa askarteluaiheinen palkinto verkkokauppa ÖköMököstä.
Haaste # 39
LYRIIKOISTA LAINATTUA / Laurana
Valitse itsellesi tärkeä tai muuten mielenkiintoinen musiikkikappale tai runo, jota hyödynnät työssäsi. Voit kirjoittaa työhön laulun sanat sellaisenaan, kertosäkeen, runon koskettavimman kohdan tai pätkiä eri kappaleista. Lainatun lyriikan ei tarvitse konkreettisesti liittyä johonkin valokuvaan tai tapahtumaan, se voi kertoa myös tunteista ja ajatuksista. Jokin kaunis ja rauhallinen kappale voi saada aikaan valtavan tunnemyrskyn, kun taas toisella tunteet herättää raskaampi musiikki. Jokin runo voi luoda uskoa tulevaan tai kertoa sen, mitä olet itse yrittänyt pukea sanoiksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Musiikista ja runoudesta löytynee jokaiselle jotakin, joten lainaa vapaasti.

Harajukun värikästä katumuotia esittelevien kuvien tukena toimii Gwen Stefanin Harajuku Girls -kappale. Kaikki tekstit päiväystä lukuun ottamatta on lainattu kyseisestä kappaleesta. Kuten esimerkkityökin kertoo, voi sanoituksien kanssa leikitellä iloisesti ja hauskasti.
Esimerkkityössä valitun kappaleen sanoitus sopii kuvien kanssa yksiin mainiosti, mutta lainatut lyriikat voivat aivan yhtä hyvin kertoa myös tunnetiloista, joita valokuvista ei välttämättä voi aistia. Jos käytät kuvaa itsestäsi, se ei vielä paljasta ajatuksiasi. Silmistäsi näkee ehkä ilon tai surun, mutta ajatuksien avaamiseen saatetaan tarvita muutakin. Ehkä joku musiikkikappale tai runo kertoo jotain ajatuksistasi?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO ÖköMökö
Tuotepalkinto skräppäystarvikkeita myyvästä verkkokauppa ÖköMököstä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Anski / Cute & cool creations Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Ciili Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jaana / A-skola Johanna / Maximaalista (ARVONNAN VOITTAJA) Jolene / Vaaleanpunainen hetki Jossunen / Kätteni jäljet Kahvinaksu Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi Manssu / Manssun askarteluja Mari / Marin omat jutut Mimete / Mimeten blogi Minerva / Minervas kreativa blogg Nannuli / Nannulin näpräilyt Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Noora / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Pappi Puikoissa Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanakehrääjä Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Sukari / Sukarin askartelut Tiina / Tiinan askartelukori Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
09.01.2009 - 12:00
Lasketaanko viime vuonna ottamiesi valokuvien määrä kymmenissä, sadoissa vai tuhansissa? Sieltä kuitenkin varmasti löytyy muutama kuva, jotka ovat selvästi ylitse muiden. Tässä haasteessa annetaan vuoro sille kaikkein kivoimmalle ja eniten mieltä lämmittävälle valokuvalle. Muistathan lukea osallistumisohjeet, jotta voi osallistua arvontaan. Voittaja pääsee tekemään vaikka ystävänpäivää ajatellen kasan sydämiä Fiskarsin kuvioleikkurilla.
HUOM! Muistattehan, että viime viikon haasteeseen (#36) voi edelleen osallistua, aina ensi viikon perjantaihin (16.1.) klo 11:59 asti.
Haaste # 37
LEMPIVALOKUVA SAA ARVOISENSA KOHTELUN / Susanna
Valitse viime vuonna ottamiesi kuvien joukosta se kaikkein paras. Parhaiten onnistunut, tärkein, tunnepitoisin - mitkä sitten ovatkaan kriteerit parhaalle valokuvalle. Mieti valokuvan sisältöä, mitä siinä todella näkyy, mitä haluat kuvalla viestittää ja millaisessa ympäristössä kuva pääsisi parhaiten oikeuksiinsa. Käytä koristelussa sellaisia värejä, jotka tukevat kuvan värimaailmaa. Käytä koristeita, jotka eivät varasta huomiota valokuvalta. Käytä otsikossa sanoja, jotka kiteyttävät olennaisen. Anna valokuvalle ympäristö, jossa se voi olla juuri se kaikkein paras valokuva.

Valokuva itsessään on värikäs ja iloinen, joten tässä työssä väriä riittää muutenkin. Lukuisat värikkäät paperit sopivan kokoisina palasina kertovat kuvan tavoin värikylläisyydestä, inspiraatiosta ja väreistä syntyvästä taiteesta. Tämä työ ei oikeastaan muita koristeita kaipaa, vihreät kukkaset ovat korostamassa värien voimakkuutta ja rikkomassa viivasuorien paperien linjoja. Otsikko on lyhyt ja ytimekäs, eikä se vie paljon tilaa. Mustan värinsä ja ehkä juuri lyhyytensä ansiosta otsikko kuitenkin erottuu hyvin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuvioleikkuri Squeeze Punch sydän M (7442)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jolene / Vaaleanpunainen hetki (ARVONNAN VOITTAJA) Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maarit / Maiyan skräppäilyjä Maissi / Maissin askartelusoppi Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Ninarsku Ommu / Ommun omat Papariini Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Saara / Saaran touhunurkka Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
02.01.2009 - 12:00
Vuosi on vaihtunut, uudet haasteet odottavat ja uusia sponsoreitakin on tullut kuvioihin mukaan. Vuoden ensimmäinen haaste on poikkeuksellisen suuritöinen, mutta aikaa osallistua on normaalista poiketen kaksi kokonaista viikkoa. Haasteeseen voi osallistua aina 16.1.2009 klo 11:59 asti (ensi viikolla ilmestyy normaalisti uusi haaste).
Ihana-lehti sponsoroi tähän haasteeseen osallistuneiden kesken peräti kaksi Ihana-lehden vuosikertaa. Siispä hihat heilumaan ja askarrellen joulukinkkuja sulattelemaan! Ennen haasteeseen osallistumista kannattaa lukea osallistumisohjeet.
Haaste # 36
TEEMAKIRJANEN KULUNEESTA VUODESTA / Ella Eliisa
Kaikkea vuonna 2008 tapahtunutta ei ole tarkoitus mahduttaa tähän kokonaisuuteen. Sen ei tarvitse olla päiväkirja, eikä sen tarvitse kulkea täsmällisesti juuri tammikuun ensimmäisestä joulukuun viimeiseen. Mitä se sitten voi olla? Se voi olla tiivistelmä kuluneen vuoden iloista tai suruista, vuoden 2008 suosikkiresepteistä tai vaikkapa kokoelma vuoden tiliotteista ja katsaus siihen, mihin rahat viime vuonna oikein menivätkään. Se voi olla myös kuvakokoelma, mutta kuvilla tulisi olla jokin yhteinen teema. Yhtenä esimerkkinä voisi olla vaatteet - millaisissa vaatteissa vuosi tulikaan kuljettua. Kokoa valitsemastasi aiheesta vähintään kymmenen (10) sivun kokonaisuus. Kirjasen koko ja muoto ovat vapaasti valittavissa, samoin kasaustekniikka. Voit käyttää kirjasen kasaamiseen esim. saranarenkaita, nauhoja, niittejä tai tarkoitukseen suunniteltuja laitteita.


Haasteen esimerkkinä toimiva kirjanen kertoo remonteista ja kodin sisustamisesta vuonna 2008. Remontteja mahtuu tuohon vuoteen useampia, sillä kirjasessa oleva asunto on jatkuvan remontoimisen ja sisustamisen kohteena. Yhteen vuoteen mahtuu useamman seinän maalaamista ja tapetoimista. Ei pidä unohtaa myöskään jatkuvaa verhojen vaihtamista, huonekalujen siirtämistä ja uusien sisustustarvikkeiden hankkimista. Tämä koti ei näyttänyt samalta muutamaa viikkoa pidempään. Kokonaisuus kertoo kodin eri vaiheista vuonna 2008.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Ihana-lehti
2 x Ihana-lehden vuosikerta, alkaen numerosta 01/2009 (kevät)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... (ARVONNAN VOITTAJA) Ciili Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jolene / Vaaleanpunainen hetki Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marita / Maritan askartelut Nelsson / Onks pakko jos ei taho? Noora / Nossu työstää (ARVONNAN VOITTAJA) Pauliin4 Peppi / Peppilän päiviä Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Tassutaapero / Tassutaaperon tupa Tutteli / Tuttelin touhut Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
26.12.2008 - 12:00
Vuoden viimeinen haaste kysyy kanttia näyttää, mitä kaikkea kantaa mukanaan ympäri kaupunkia. Käännä käsilaukkusi ylösalaisin ja dokumentoi sen sisältö. Ehkä olet niin järjestelmällinen ihminen, että laukustasi löytyy vain kaikki oleellinen. Hienoa! Tai ehkä oletkin keräilijä, joka sulloo aivan kaiken laukkuunsa. Mikä on toiselle välttämätöntä, on toiselle turhaa. Ei kaikki kanna laukussaan kahta hiusharjaa, suklaapatukoita tai villasukkia. Mielenkiintoista päästä kurkistamaan toisten käsilaukkuihin!
Luethan osallistumisohjeet huolellisesti, jotta voit osallistua askarteluaiheisen palkinnon arvontaan. Tällä kertaa haasteen voittajaa palkitaan askarteluyllätyksellä ÖköMököstä.
Haaste # 35
KÄSILAUKUN SISÄLTÖ / Susanna & Ella Eliisa
Mitä käsilaukustasi löytyy juuri tällä hetkellä? Älä kaunistele totuutta, älä siivoa laukkua jouluisista ostoskuiteista tai jouluostoksilla syötyjen "energiasuklaapatukoiden" papereista. Mitä tahansa laukustasi löytyykin, dokumentoi se tässä haasteessa. Voit valokuvata laukun sisällön tai vaihtoehtoisesti tehdä listan siitä, mitä laukustasi löytyi. Tässä haasteessa on tärkeää olla täysin rehellinen, muuten haasteen idealta menee pohja. Naiset, nyt laukku ylösalaisin!
 Susanna
 Ella Eliisa
Toinen työ on toteutettu listaamalla laukusta löytyneet tavarat, kun taas toisessa työssä ne on valokuvattu. Mikäli et omista valokuvatulostinta, etkä ehdi valokuvaa käsilaukkusi sisällöstä teettämään, voi olla helpompi listata tavarat. Vaikka ylemmässä työssä onkin vain laukun kuva ja tavarat listattuna, työssä riittää väriä ja mielenkiintoa. Erilaiset tekstikehykset luovat työhön liikettä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vaikka työssä ei olisikaan valokuvaa käsilaukusta, se toimisi silti ja siinä riittäisi väriä ja vilskettä. Käsilaukun voi halutessaan myös piirtää, mikäli sellaisesta ei satu olemaan valokuvaa!
Alemmassa työssä kaikki laukusta löytyvä on kuvattu. Ulkopuoliselle katsojalle jotkin tavarat saattaavat jäädä mysteeriksi, sillä kuva ei välttämättä kerro laukun sisältöä yhtä selkeästi. Tällä työllä onkin ollut tarkoitus lähinnä näyttää, kuinka paljon tavaraa laukkuun on mahtunut. Kuvatun sisällön tueksi voisikin halutessaan luoda vielä erillisen listan siitä, mitä kaikkea laukusta todella löytyi. Kuvassa näkyy kasa erilaisia papereita ja kuitteja, joiden kuvaaminen yksitellen olisi täyttänyt koko kuva-alan. Oma lukunsa ovat vielä lompakko ja meikkipussi, joiden sisällöstä saisi jo oman työn aikaiseksi.
Haasteen ideana on olla rehellinen ja dokumentoida laukun sisältö kaunistelematta. Olivatpa ne sitten laukun pohjalla makaavia irtokolikoita tai pieniä muistilappuja, klemmareita tai hiuslenkkejä, kuvaa tai kirjaa ylös aivan kaikki.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Ciili Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jolene / Vaaleanpunainen hetki Katy / Katyloo Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Minerva / Minervas kreativa blogg Minna / Minna's Scraps and Scribbles Napsuliini / Napsuliiniin skräpellyksiä Ninarsku Nossu / Nossu työstää Ommu / Ommun omat Pia K Pikkuhelistin Pinkkihelmi Pipa Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan (ARVONNAN VOITTAJA) Xing / Kynä ja sakset
19.12.2008 - 12:00
Joulu lähestyy, mutta joulukiireiden keskellä voisi olla hyvä hengähtääkin hieman. Pienen hengähdystauon voi ottaa ainakin skräppäämällä, mikäli siihen suinkin löytyy aikaa. Mutta jos joulusiivous odottaa tekijäänsä, lahjat ostajaansa ja jääkaappi täyttäjäänsä, suoriutuisitko urakasta paremmin pienen askartelutuokion jälkeen? Jos jouluna tulee syötyä liikaa eikä uni tule, istahda yöllä vaikka askartelupöydän ääreen. Uusi haaste ilmestyy tapaninpäivänä, joten tähän haasteeseen on aikaa osallistua vielä joulunakin.
Lähestyvästä joulusta huolimatta aihe ei tällä kertaa ole "helppo ja mukava". Skräppäyksen ei tarvitse olla vain iloisten hetkien tallentamista, se voi olla koko elämän arkistoimista - niin hyvässä kuin pahassakin. Heinikka palkitsee tämän haasteen voittajan askarteluaiheisella palkinnolla. Ennen haasteeseen osallistumista kannattaa lukea osallistumisohjeet infosivulta. Linkitykset tulee tehdä suoraan oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa kuvaan) ja sähköpostiosoite tulee jättää sille varattuun kenttään (arvontaan osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista).
Haaste # 34
VASTOINKÄYMINEN / Ella Eliisa
Elämän eri vaiheisiin kuuluu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Eihän ole tarkoitus, että kaikki vastoinkäymiset yritetään väkisin unohtaa? Epäonnistuminen on raskasta, mutta sekin kuuluu elämään. Uskalla tallentaa myös ikäviä muistoja - ne ovat osa elämääsi. Jos ajatus ikävien muistojen tallentamisesta tuntuu vieraalta ja pelottavalta, aloita jostain hyvin pienestä. Jos olet tottunut täsmällisyyteen ja myöhästyt tavoistasi poiketen työpaikalta, se saattaa tuntua suureltakin epäonnistumiselta. Epäonnistuminen on suhteellista.

Epäonnistuminen ja vastoinkäyminen eivät välttämättä ole synonyymejä, mutta tässä tapauksessa kolari oli ehdottomasti näitä molempia ja kaikkea niiden väliltä. Tuntui siltä, että oli epäonnistunut kuljettajana. Kun on itse toiminnallaan aiheuttanut kolarin ja on siihen syyllinen, sitä tuntee epäonnistuneensa.
Ikävistä asioista skräppääminen voi tuntua oudolta ja vaikealta. Kannattaa kuitenkin kokeilla, se voi olla parhaimmillaan hyvää terapiaa asioiden käsittelyyn. Eikä vastoinkäymisten tarvitse tässä tapauksessa olla niitä kaikkein suurimpia ja ikävimpiä, ne voivat olla arjen pieniä pettymyksiä. Jos lempisuklaasi on kaupasta loppu, voi se sillä hetkellä tuntua suurelta vastoinkäymiseltä. Haastetta voi tulkita myös huumorilla ja pilke silmäkulmassa! Onhan se epäonnea "väärä" joululahjakin...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jolene / Vaaleanpunainen hetki Lena / Scrappande Lena (ARVONNAN VOITTAJA) Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Xing / Kynä ja sakset
12.12.2008 - 12:00
Jos piparkakkureunainen haaste jäi väliin, voi tässä haasteessa aihetta vielä sivuta. Aiheena on arkkitehtuuri ja onhan se arkkitehtuuria piparkakkutalokin! Päätitpä skräpätä sitten millaisesta arkkitehtuurista tahansa, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Määräaikaan mennessä haastetyönsä linkittäneiden ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan jälleen askarteluaiheinen palkinto. Olitpa mukana sitten ensimmäistä tai kymmenettä kertaa, luethan osallistumisohjeet infosivulta.
Haaste # 33
ARKKITEHTUURI / Susanna
Seiniä ja ovia, ikkunoita ja portteja. Kattoja ja koukeroita, tarkasti valittuja värisävyjä. Kiveä, marmoria, puuta ja tiiltä. Historiallisia rakennuksia tai 2000-luvun asuntoja. Valitse kohteesi ja skräppää arkkitehtuurista. Tallenna kotitalosi yksityiskohdat, haaveile valkoisesta linnasta tai ikuista kotikaupunkisi arkkitehtuurinen taidonnäyte.

Tässä työssä arkkitehtuurille on annettu tilaa koko aukeaman verran. Lukuisia toinen toistaan upeampia rakennuksia tarinoineen, paljon valokuvia ja vähemmän koristeita. Hillitty koristelu tuo kuvien rakennukset paremmin esiin ja jättää arkkitehtuurin näyttelemään pääosaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koristeita voisi käyttää. Koristeet kannattaa valita ajatuksella siten, etteivät ne vie huomiota pois itse kohteesta. Tarkasti harkitut ja huolella valitut koristeet sulautuvat kokonaisuuteen eivätkä pomppaa sivulta ensimmäisenä esiin.
Arkkitehtuuria on monenlaista. Skräppäyskohteena voi olla vihkipaikkana toiminut kirkko, lasten kanssa tehty piparkakkutalo ja sen upeat yksityiskohdat, pitkään haaveissa ollut jugend-talo tai mökki metsän laidassa. Arkkitehtuurin ei tarvitse aina tarkoittaa historiallisia rakennuksia, kalliita luomuksia ja isoja, kuuluisia nimiä. Arkkitehtuuria se on oma kotikin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jaana / A-skola Jantzu / Jantzun elämää Jipe / Sydämenkuvia Kahvinaksu Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja [sivu 1] [sivu 2] (ARVONNAN VOITTAJA) Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Marzuli / Kuvakerä Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Xing / Kynä ja sakset
05.12.2008 - 12:00
Joulun lähestyessä sivutaan hyvinkin jouluista aihetta, nimittäin piparkakkuja! Pipareista ei tarvitse skräpätä, eikä niitä kannata tätä haastetta varten leipoa. Piparkakkureunukset palkitaan Fiskarsin monipuolisilla repäisyviivaimilla, tarkemmat tiedot kirjoituksen lopussa. Mikäli haluat osallistua tämän palkinnon arvontaan, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisohjeet sekä muuta haasteen toteuttamiseen tarvittavaa tietoa löytyy infosivulta.
Haaste # 32
PIPARKAKKUREUNUKSET / Ella Eliisa
Käytä työssäsi vähintään kahta piparkakkureunusta. Niiden ei tarvitse olla samanlaisia eikä koolla ole väliä. Koko työn voi kehystää piparkakkureunuksilla, ne voi kiertää valokuvan ympärillä tai kahden paperin liitoskohdan voi rajata piparkakkureunalla. Voit käyttää apuna kuviosaksia, valmista piparkakkureunuksellista paperia tai voit piirtää ja leikata piparkakun muotoiset reunat. Linjojen ei tarvitse olla suoria, piparkakkureunus voi löytyä myös ympyrän reunoilta.

Epäsymmetrisyyttä ei tarvitse pelätä. Tässäkin työssä piparkakkureunukset ovat keskenään erilaiset, niin väri, koko kuin muotokin. Työn keskikohtaa reunustavat piparkakkureunukset toistavat kuitenkin muussa työssä käytettyä värimaailmaa, joten kokonaisuudesta ei tule liian levoton reunusten erilaisuudesta huolimatta. Valokuvan ympärillä olevat pienemmät piparkakkureunukset on tehty kuviosaksilla. Piparkakkureunusten koko- ja muotoerot luovat työhön liikettä ja mielenkiintoa.
Tämän haasteen saa toteutettua lukemattomilla eri tavoilla. Tyylillisesti tässä on monia mahdollisuuksia, eikä piparkakkureunuksia tarvitse aina mieltää valkoiseen pitsiin ja romanttiseen tunnelmaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Repäisyviivaimet pipari/aalto (9184), roso (9185), siksak (9186)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... (ARVONNAN VOITTAJA) Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Ixu / Langanpäitä Jaana / A-skola Jipe / Sydämenkuvia Jolene / Vaaleanpunainen hetki Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maissi / Maissin askartelusoppi Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Mimete / Mimeten blogi Miss Goldie / Miss Goldies scraphörna Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Ninarsku Ommu / Ommun omat Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Reeta / Rentukkakuu Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Terhi / Terhin puuhanurkkaus Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
28.11.2008 - 12:00
Inspiraatiota tarjoilee tällä viikolla Omuli. Tässä haasteessa on tarjolla Omulille hyvinkin tyypillistä runsasta tyyliä. Me suomalaiset olemme usein aika varovaisia käyttämään runsaasti koristeita, tyyli on aika yksinkertaista ja niukkaa. Tällä kertaa täytyy kuitenkin olla rohkea! Haasteen voittajalle on luvassa askartelutarvikkeita verkkokauppa ÖköMököstä. Mikäli haluat osallistua arvontaan, jätäthän sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.
Haaste # 31
MAHDOLLISIMMAN PALJON KAIKKEA / Omuli
Tämän haasteen ideana on runsaus. Tavoitteena on hyödyntää koko sivun pinta-ala käyttäen useita valokuvia, erilaisia tekstejä, kuvioita, tarroja, nappeja, nauhoja, kukkia ja muita koristeita. Yhdistele rohkeasti erilaisia papereita ja niiden kuvioita. Anna värien leikkiä ja tyylien sekoittua. Rönsyilevä runsaus tuo työhön eloa ja mielenkiintoista katseltavaa.

Esimerkkityössä on käytetty useita valokuvia, joista osa on muotoon leikattuja. Taustalla on useita erilaisia kuviopapereita luomassa eloa työhön. Huopakukka, nauhat, napit ja paperista leikatut kuviot toimivat koristeina ja täydentävät runsasta tyyliä. Erilaisten kirjaintyylien käyttäminen otsikossa lisää runsauden tunnetta, samoin käsin kirjoitettu teksti molemmin puolin sivua.
Luethan osallistumisohjeet ennen haasteeseen osallistumista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Ada Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jipe / Sydämenkuvia Jolene / Vaaleanpunainen hetki Kahvinaksu Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Nannuli / Nannulin näpräilyt Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Ninarsku Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja [sivu 1] [sivu 2] Reeta / Rentukkakuu Riikka / Vapaaehtoinen pakko Sanna / Keräilijän elämää (ARVONNAN VOITTAJA) Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Terhi / Terhin puuhanurkkaus Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
21.11.2008 - 12:00
Pyöreät kolmekymmentä haastetta heitettynä, suuri kiitos kaikille innokkaille askartelijoille osallistumisesta! Lapsista ja lemmikkieläimistä on varmasti mukavaa ja luonnollista skräpätä, mutta tällä viikolla skräppäyksen kohde on jotain ihan muuta. Tämänkin haasteen voittajalle on luvassa palkinto, tällä kertaa Heinikasta. Kannattaa siis edelleen osallistua. Muistathan työtä linkittäessä jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, mikäli haluat osallistua palkinnon arvontaan.
Haaste # 30
ELOTON SKRÄPPÄYSKOHDE / Susanna
Voit valita aiheen vapaasti, kunhan skräppäyskohteena ei ole ihmisiä, eläimiä tai luontoa. Skräppää tällä kertaa jotain täysin elotonta, kuten tärkeitä esineitä tai arjen apulaisia. Oli se sitten lempikahvimukisi tai ensimmäinen autosi, uskollinen ja toimiva käsilaukkusi tai uusi ja upea sohvasi. Skräppäyskohteita on loputtomasti, mutta valitse jotain itsellesi mieluista ja mukavaa muistettavaa.

Äidin ja tyttären samanlaiset kauppakassit - iso juttu pienelle tytölle. Arjen apulaiset, jotka varmasti muistetaan myöhemminkin. Pelkkien kauppakassien kuvaamisen sijaan myös ruokaostokset ovat päässeet kuvaan. Tässä yksi keino, jolla valittuun kuvauskohteeseen on saatu lisää merkityksellisyyttä ja syvyyttä, eikä kyseessä ole enää "vain" kauppakassit.
Jos kuvaat kahvimukin josta juot joka-aamuisen kofeiiniannoksesi, kuvaa se kahvin kanssa. Jos kuvaat lempikäsilaukkusi, mitä jos kuvaisit myös sen sisällön? Moni käyttää haasteissa jo aikaisemmin otettuja ja teetettyjä valokuvia, joten tällaiseen ei aina voi vaikuttaa. Kannattaa kuitenkin pitää tällaiset asiat mielessä jatkoa ja uusia kuvaushetkiä ajatellen.
Muistutuksena vielä osallistumisohjeet, jotka on hyvä lukea ennen haasteisiin osallistumista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Ada Baula / ...mun elämä... Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jipe / Sydämenkuvia Laura / Paperia ja liimaa Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Minna / Minna's Scraps and Scribbles Ninarsku [sivu 1] [sivu 2] [sivu 3] Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Reeta / Rentukkakuu Riikka / Vapaaehtoinen pakko (ARVONNAN VOITTAJA) Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Tassutaapero / Tassutaaperon tupa Terhi / Terhin puuhanurkkaus Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
14.11.2008 - 12:00
Perinteisesti skräppäyksen ajatellaan pyörivän vain valokuvien ympärillä. Skräppäys voi kuitenkin olla paljon laajempi käsite, sehän on muistojen tallentamista. Jokainen tulkitsee harrastusta omalla tavallaan ja tärkeintä onkin, että jokainen harrastaa skräppäystä omiin tarpeisiinsa ja omalla tyylillään. Skräpätä voi ilman valokuvaa, sillä jokaisesta muistosta ei sellaista ole edes olemassa. Skräpätä voi itselle tärkeistä asioista, tai ihan vain arkisista jutuista jotka haluaa muistaa tulevaisuudessakin.
Haaste # 29
ILMAN VALOKUVAA / Ella Eliisa
Haasteena on tehdä sivu ilman valokuvia. Työhön voi piirtää ja kirjoittaa, siihen voi ommella, siinä voi käyttää kaikenlaisia koristeita perinteiseen tapaan ja aihe voi olla mikä tahansa. Ainut vaatimus on, ettei työssä ole valokuvia. Valokuvaksi lasketaan tässä tapauksessa myös kuvan tulostaminen suoraan paperille, valokuvan siirtäminen erilaisten liimojen ja teippien avulla sekä muiden vastaavien tekniikoiden avulla siirretyt kuvat. Ideana on saada tehtyä sivu siten, ettei siinä ole valokuvaa missään muodossa.

Esimerkkityön chipboard-kuviot (tuoli ja televisio) toimivat kodin kuvauksena. Huopasydämet puolestaan viestivät sitä lämpöä, mikä kodissa parhaimmillaan pitäisi olla. Koti on tärkeä paikka, joten sydämet on sijoitettu ikään kuin omaan pieneen kotiinsa, aaltosulkeiden sisään. Työ on yksinkertainen, mutta sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä sen kanssa, ettei työssä ole valokuvaa. Erilaisia koristeita on vain käytetty niukemmin, eikä erillistä journalingia ole. Hieman venytetty otsikko ajaa journalingin virkaa ja kertoo sivun tarinan - maailman paras paikka. Vaikka valokuvaa ei tässä haasteessa käytetäkään, ei sivun tarvitse olla esimerkkityön tavoin pelkistetty.
Haasteeseen määräaikaan mennessä (21.11. klo 11:59) osallistuneiden ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan askarteluaiheinen palkinto. Mikäli haluat osallistua arvontaan, tulee sähköpostiosoite jättää sille varattuun kenttään (osoite on välttämätön). Muista lukea osallistusmisohjeet ennen osallistumista. Mikäli et löydä ohjeista vastausta kysymykseesi, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jipe / Sydämenkuvia Jirps / Nukkekotipäiväunia Kettuemo / Ketunpesä Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Minna / Minna's Scraps and Scribbles Nelsson / Onks pakko jos ei taho? Ninarsku (ARVONNAN VOITTAJA) Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Riikka / Vapaaehtoinen pakko Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Tassutaapero / Tassutaaperon tupa Tirppa / Minä pieni pikkuinen Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
07.11.2008 - 12:00
Vaikka jouluaskartelut ovatkin monella jo käynnissä, skräppäyshaasteiden parissa jatketaan normaalisti. Tämän haasteen voittajalle on luvassa Fiskarsin kirjainleimasimet, joista löytyy myös ne paljon kaivatut ääkköset. Niillä voikin sitten jatkaa askarteluja ja tehdä vaikka joulukortteja. Leimasinten mukana tulee myös 4-osainen akryylipalikkasetti.
Haaste # 28
SYMBOLIIKKA ARJEN HAASTEISSA / Susanna
Tällä kertaa käsitellään arjen haasteita sekä niihin liittyvää symboliikkaa. Näiden arkisten haasteiden symboliikka tulisi siirtää tämän viikon haastetyöhön. Jollekin aikainen herätys päivästä toiseen saattaa olla äärimmäisen vaikeaa. Herätyksen haasteellisuutta ei tällä kertaa kuitenkaan kuvasta pelkkä herätyskello. Tarkoituksena on luoda työhön jonkinlainen käsitys siitä, mitä haasteen kohtaaminen päivittäisessä elämässä tarkoittaa ja miltä se tuntuu. Millaisia ajatuksia ison lapsikatraan pukeminen ulkoilukuntoon saa aikaan? Miltä se tuntuu, miten sitä voisi kuvailla? Puolimaratoniksi ehkä?

Merirosvolaiva törmäämässä tiiliseinään kuvastaa selkeästi sitä, kuinka teini-ikäisen kanssa joutuu välillä hakkaamaan päätä seinään. Kuten kuvassa osuvasti lukee, "kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä...". Samaa sanaa useasti toistettaessa sanan merkitys korostuu. Valokuvassa näkyvä ilme yhdistettynä seinään törmänneeseen laivaan ja kärsivällisyyttä -tekstiin kertoo hyvin tämän työn viestin.
Osallistumisohjeet on hyvä lukea ennen haasteeseen osallistumista. Jos et löydä infosivulta vaustausta kysymykseesi, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi. Mikäli haluat osallistua tuotepalkinnon arvontaan, muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Leimasinsetti kirjaimet (8918), akryylipalasetti 4 osaa (1354)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Anski / cute & cool creations Baula / ...mun elämä... Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Nelsson / Onks pakko jos ei taho? Ninarsku Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Riikka / Vapaaehtoinen pakko Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu (ARVONNAN VOITTAJA) Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
31.10.2008 - 12:00
Kymmeniä, satoja ja tuhansia valokuvia. Kaikki kuvat eivät varmasti ole onnistuneita, mutta hieman epäonnistuneetkin otokset voivat olla todella rakkaita. Skräpättäväksi valikoituu helposti ne kaikkein parhaimmat otokset, iloiset ilmeet ja tarkat yksityiskohdat. Jokaisesta tärkeästä hetkestä ei kuitenkaan onnistu saamaan tarkkaa ja hyvää valokuvaa, mutta nämäkin valokuvat kannattaa pitää tallessa. Valokuvan laatua tärkeämpää on valokuvassa näkyvä muisto.
Haaste # 27
EPÄONNISTUNUT VALOKUVA / Ella Eliisa
Valitse haasteeseen valokuva, joka ei ole onnistunut. Se voi olla epätarkka, ylivalottunut, vinossa, liian läheltä tai liian kaukaa otettu, tärähtänyt tai muuten vain epäonnistunut kuva. Perhekuva, josta puuttuu puolet jokaisen päästä. Luontokuva, jossa kohde on ehtinyt jo puoliksi ulos kuvasta. Kuva lapsesta, joka on tunkenut liian lähelle kameraa ja kasvot ovat sumeat. Auringon melkein valkoiseksi valottama tai illan hämärässä valon vähyyden vuoksi tummaksi jäänyt kuva. Älä pelkää käyttää tällaisia kuvia, ne luovat työhön mielenkiintoa erilaisuudellaan.


Työssä on käytetty aikoinaan filmipokkarilla otettua valokuvaa, joka paljastui tärähtäneeksi vasta kuvan kehityksen yhteydessä. Kuvalla on kuitenkin tunnearvoa niin paljon, ettei sitä voinut heittää pois. Jos jostain syystä tällaiset tärähtäneet valokuvat jäävät albumien ulkopuolelle, skräppäykseen ne ainakin sopivat mainiosti. Kauempaa katsottuna epätarkka kuva voi kuitenkin olla suhteellisen selkeäkin, joten ei kannata automaattisesti hylätä jokaista sumeaa otosta.
Filmipokkareilla otetuista valokuvista ainakin osa saattoi helposti olla niitä "ei-niin-hyviä" otoksia. Ikäviä yllätyksiä sattui helposti. Upea kampaus ja puoli päätä oli jäänyt pois kuvasta. Perheloma rannalla ja aurinko häikäisi kuvan liian vaaleaksi ja vesiroiskeita tuli kameran linssiin. Joululahjoja jaettaessa kynttilän valo ei riittänyt valaisemaan tarpeeksi ja pukistakin näkyi vain toinen hiha. Vauvakuvia liian läheltä räpsittäessä kuvasta näkyikin vain sumeat silmät ja suu. Näitähän riittää, jokaiselle kotikuvaajalle on varmasti joskus käynyt näin. Nämä kuvat ovat kuitenkin muistoja, joten hyödynnä ne. Digiaikana nämä "epäonnistuneet" otokset tulee helposti klikattua roskakoriin. Mitä jos kuitenkin ensi kerralla miettisit asiaa uudelleen?
Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan jälleen askarteluaiheinen tuotepalkinto, joten mikäli haluat osallistua arvontaan, muista lukea osallistumisohjeet ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta). Mikäli et löydä ohjeista vastausta kysymykseesi, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jirps / Nukkekotipäiväunia (ARVONNAN VOITTAJA) Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja [sivu 1] [sivu 2] Marie / Paperin lumoissa Nelsson / Onks pakko jos ei taho Ninarsku [sivu 1] [sivu 2] Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Riikka / Vapaaehtoinen pakko Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
24.10.2008 - 12:00
Jälleen on vuorossa jotain erilaista, sillä tämän haasteen antaja on guest designerina toimiva Pikkuhelistin. Mikäli mielit voittaa syksyisten iltojen iloksi askartelutarvikkeita ÖköMökön verkkokaupasta, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.
Haaste # 26
KUVAN KÄSITTELEMINEN RONSKEIN OTTEIN / Pikkuhelistin
Haasteen ideana on ottaa valokuva kunnon käsittelyyn. Tämä voi tarkoittaa mitä tahansa, mitä kuvalle voi fyysisesti tehdä. Voit repiä kuvaa tai leikata sen moneen osaan. Viilalla tai hiekkapaperilla voit hioa siitä pelkät reunat tai koko kuvan taustan, jolloin hiomaton kohta korostuu. Voit piirtää valokuvan päälle tai rajata siitä tussilla jotain oleellista, maalata kuvaan koristeita tai kirjoittaa siihen tekstiä. Ole rohkea ja leiki kuvien kanssa, tällainen ronski käsittely tuo työhön särmää!


Tässä työssä toinen valokuvista on jätetty ehjäksi, joka puolestaan korostaa käsiteltyä kuvaa. Käsitelty kuva on revitty kahtia ja yhdistetty vain toisesta reunastaan parilla niitillä. Toiselta reunalta revittyyn kohtaan on jätetty pieni rako, joka tuo kuvaan sopivasti eloa. Molempien kuvien reunoilla olevat viivat on raaputettu askarteluveitsellä.
Hiomalla viilalla tai hiekkapaperilla voi saada aikaan hyvinkin erilaista jälkeä riippuen siitä, kuinka kovalla voimalla uskaltaa valokuvaa hioa. Pelkkien reunojen hiominen antaa särmää valokuvalle, mutta rohkea veto voisi olla lähes koko valokuvan pinnan hiominen rikki. Mikäli kuvassa on paljon häiritsevää taustaa, tällaista menetelmää käyttäen valokuvasta voi saada todella mielenkiintoisen.
Myös kuvaa repimällä saa aikaan hienoja efektejä. Kuvasta voi repiä yhden reunan rosoiseksi tai kuvan voi repäistä esimerkkityön tavoin kahteen osaan. Osat voi yhdistää takaisin lähelle toisiaan tai kuvasta riippuen jättää kokonaan erilleen. Kannattaa kiinnittää huomiota repäisykohtaan, ettei repeämä katkaise kuvassa olevaa liikettä tai muuten vaikeuta kuvan hahmottamista.
Selkeissä ja vähän yksityiskohtia sisältävissä valokuvissa mosaiikkia jäljittelevä paloiksi leikkaaminen voi toimia hauskana tehokeinona. Tämä kuitenkin vaatii kuvalta aika paljon, moneen osaan leikkaaminen tekee kuvasta helposti todella levottoman. Sopivan selkeällä ja suurehkolla kuvalla tämä menetelmä on kuitenkin todella näyttävä.
Tartu rohkeasti myös tusseihin ja maaleihin. Valokuvaan koskemista ei tarvitse pelätä, eikä siihen kajoaminen tässä harrastuksessa ole syntiä. Kuvaan voi piirtää, siihen voi kirjoittaa ja sen päälle voi maalata. Oikeilla ja tarkoitukseen soveltuvilla tarvikkeilla kuvalle voi tehdä ihmeitä. Jos kuvassa on paljon vaaleaa taustaa, kokeile kirjoittaa tarina itse valokuvaan. Jos kyseessä on mustavalkokuva, poimi siitä yksityiskohtia väritettäväksi tusseilla tai maaleilla.
Lisätietoa haasteisiin osallistumisesta ja niiden tulkitsemisesta löytyy erilliseltä infosivulta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää (ARVONNAN VOITTAJA) Jirps / Nukkekotipäiväunia Josefine / Josefines Pysselblogg Kahvinaksu Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maissi / Maissin askartelusoppi Manssu / Manssun askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Miijja / Nurkkaanajettu Ninarsku Ommu / Ommun omat Omuli / Sivuja elämästä Peikkotyttö Pia K Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Riikka / Vapaaehtoinen pakko Sanna / Keräilijän elämää Sassa / Isossa ja pienessä maailmassa Shys / Lapset nukkuu Veera / Projektipäällikkö Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
17.10.2008 - 12:00
Kahden otsikkoaiheisen haasteen jälkeen vaihdetaan aivan erilaiseen haasteeseen. Tämän viikon haasteessa on tarkoitus luoda sivu luonnosta inspiroituneena. Sen ei tarvitse tarkoittaa syksyä, vaikka syksyisissä tunnelmissa nyt ollaankin. Kunhan kuvauskohde ja aihe liittyvät selkeästi luontoon. Mikäli haluat osallistua askarteluaiheisen palkinnon arvontaan, muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi. Tämän haasteen voittaja saa askartelukivaa Heinikasta.
Haaste # 25
INSPIROIVA LUONTO / Ella Eliisa
Hae tähän haasteeseen inspiraatiota luonnosta. Inspiraation lähteenä voi olla kaunis maisema, syksyn väritys, valkoinen joulu, keväiset silmut puissa, heräävä puutarha tai vaikkapa auringonlasku. Luonto on laaja käsite, se voi tarkoittaa tässä yhteydessä vaikka mitä. Valokuvien tulisi jollain tapaa kertoa luonnosta, olipa kuvauskohteena sitten ikimuistoinen maisema tunturista tai lapsien leikit ensilumessa.

Tämä työ on syntynyt syksyn värien inspiroimana. Syksyinen luonto on itsessään niin kaunis ja värikäs, että se inspiroi varmasti monia. Tässä työssä on tehty kuitenkin ehkä yllättäväkin ratkaisu kauniiden kuvien suhteen. Syksyiset, värikkäät valokuvat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa suurina otoksina, mutta tässä on pienennetty valokuvat melko pieniksi, joskin ne on kasattu yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällä ratkaisulla onkin haettu hieman toisenlaista ajatusta. Ideana on ollut, että syksyssä on niin paljon kuvattavaa, ettei sitä värikylläisyyttä voi mitenkään esittää vain yhdellä upealla valokuvalla.
Lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy erilliseltä infosivulta. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jantzu / Jantzun elämää Jipe / Sydämenkuvia Kahvinaksu Laurana / Life Thru a Lens Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja [sivu 1] [sivu 2] Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Mia / Elämän pieniä hetkiä Ommu / Ommun omat Peikkotyttö (ARVONNAN VOITTAJA) Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Susa / Skräppiä Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
10.10.2008 - 12:00
Samoilla linjoilla jatketaan edellisen haasteen kanssa, tälläkin kertaa keskitymme otsikkoon. Varmasti useimmilla skräppääjillä sivun suunnittelu lähtee valokuvien lisäksi otsikosta ja sen sijoittelusta. Usein otsikko päätyykin perinteiseen tyyliin vaakasuoraan (onhan se luonnollisin suunta lukea tekstiä), mutta miltä kuulostaisi pystysuuntaan kulkeva otsikko? Kokeile!
Haaste # 24
PYSTYYN KÄÄNNETTY OTSIKKO / Susanna
Sijoita otsikko pystysuoraan. Otsikko voi olla lyhyt tai pitkä, pienillä tai suurilla kirjaimilla tehty, valmiilla kirjaimilla tai käsin kirjoitettu, nurkkaan sijoitettu tai laidasta laitaan ulottuva. Voit sijoittaa sen oman mielesi mukaan, kokeile valokuvan laitaa tai pitkää paperin reunaa. Otsikon ei tarvitse kulkea alhaalta ylös, se voi yhtä hyvin kulkea myös ylhäältä alas. Eikä missään lue, etteikö otsikko voisi olla luettavissa myös peilikuvana.

Esimerkkityön kuvasarjaa ryhdittää vasemman reunan pystysuuntainen otsikko. Varsinkin tällaisessa pystyyn tehdyssä letter-koon työssä otsikko korostuu entisestään. Tässä pystyyn käännetty otsikko ohjaa katsetta sivun yläreunan ulkopuolelle, jolloin sivun pitkulainen muoto näyttää venyvän entisestään. Hyvä tehostekeino tämäkin, se saa sivulle helposti uuden muodon paperin koon pysyessä kuitenkin samana.
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Jos haluat osallistua askarteluaiheisen palkinnon arvontaan, kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta). Linkittäminen tulee tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / AnneHelenan käsitöitä Annina / Anninan ihan omat nukkekotisivut Baula / ...mun elämä... Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jirps / Nukkekotipäiväunia Kahvinaksu Laurana / Life Thru a Lens (ARVONNAN VOITTAJA) Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maiju / Wellness Lifestyle Maissi / Maissin askartelusoppi Manssu / Manssun askarteluja Marita / Maritan askartelut Marzuli / Kuvakerä Ninarsku Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Susa / Skräppiä Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
03.10.2008 - 12:00
Joillekin tarinan kertominen on yllättävän vaikeaa ja skräpättyihin töihin tuleekin usein vain iskevä otsikko. Joskus se tietenkin riittää kertomaan oleellisen, mutta välillä voi avata tarinaa hieman enemmänkin. Toisille taas on luontaista kirjoittaa pitkät kertomukset ja tekstiä tulisi vaikka sivukaupalla. Nyt tehdään kompromissi.
Tämän haasteen voittaja palkitaan upealla Fiskarsin palkinnolla, joten kannattaa osallistua. Mikäli haluat osallistua palkinnon arvontaan, luethan osallistumisohjeet huolellisesti ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään (osoite ei jää näkyviin).
Haaste # 23
YHDISTETTY OTSIKKO JA JOURNALING / Ella Eliisa
Tässä haasteessa tarina kerrotaan ilman erillistä journalingia. Otsikon tulee olla kokonainen lause, joka kertoo tarinasta sen oleellisimman. Jos olet tottunut käyttämään pelkkää otsikkoa töissäsi, nyt joudut tekemään hieman töitä saadaksesi tarinaa paremmin auki. Jos taas kirjoitat yleensä koko tarinan yksityiskohtineen, joudut nyt tiivistämään sen olennaiseen.

Mikäli joku ei saa tekstistä selvää, esimerkkityössä lukee "Harmittaa vietävästi kun niin monesta kivasta ja tosi tärkeästä hetkestä ei ole kuvia". Tässä työssä oli aluksi otsikko "Missing photos", mikä tarkoitti kyllä samaa, mutta ei välttämättä olisi auennut enää muille samalla tavalla. Tuon otsikon avaaminen ja tarkentaminen synnytti idean tästä haasteesta. Ja kuten ehkä huomasitte, tässä ei ole käytetty valokuvia. Skräpätä voi ilmankin. Ja toisaalta, tässä työssähän on kyse juuri niistä valokuvien puuttumisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Shape Cutter Plus, joulusetti (0296)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jirps / Nukkekotipäiväunia Kahvinaksu Lehtipollo / Lehtipollon leikekirja Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maiju / Wellness Lifestyle Manssu / Manssun Askarteluja Marie / Paperin lumoissa Marita / Maritan askartelut Marzuli / Kuvakerä Mia / Elämän pieniä hetkiä Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Ninarsku [sivu 1] [sivu 2] Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Peppi / Peppilän päiviä Pia K Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Susa / Skräppiä (ARVONNAN VOITTAJA) Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
19.09.2008 - 12:00
Viime viikon tapaan haaste on vierailevan inspiroijan käsialaa, tällä kertaa Päivi haastaa skräppääjät. Tähänkin haasteeseen kannattaa osallistua, sillä voittajalle on luvassa jotain askartelukivaa Heinikasta.
Haaste # 21
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA... / Päivi
Melkein kuin sanonta, mutta ei aivan kuitenkaan. Tässä haasteessa tulee käyttää jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja valokuva/valokuvia. Miksei sitä sinistäkin halutessaan. Kaikilla osa-alueilla voi käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, mikä vain mielestäsi sopii näihin rajoihin. Jotain lainattua-osion voi tulkita vaikka siten, että käyttää jotain skräppäykseen perinteisesti kuulumatonta. Jotain, mikä on lainattu varsinaisesta käyttötarkoituksestaan.

Esimerkkityöstä löytyykin sitten kaikenlaista, on varmasti jotain uutta ja jotain vanhaakin, mutta löytyy joukosta jotain selvästi lainattuakin. Uutta tässä ovat ainakin paperit, kirjaimet ja "grungekiekurat". Vanhaa edustaa pöytäliinakankaan lisäksi vanhat sanomalehdet kaukaa vuosikymmenten takaa. Lainattua-osiosta puolestaan löytyy mutterin aluslevyjä, jotka aivan varmasti ovat täysin vieraassa käyttötarkoituksessa. Lainatuksi voisi laskea myös valokuvaa kiertävän kaksin kerroin käännetyn ilmastointiteipin (jota ei kyllä varmasti tunnista enää sellaiseksi). Ja valokuva - se siis neljäntenä elementtinä.
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Mikäli haluat osallistua palkinnon arvontaan, tulee sähköpostiosoite kirjoittaa sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin). Osoitteen tulee olla helposti löydettävissä mikäli palkinto osuu kohdalle. Linkittäminen tulee tapahtua siten, että kotisivu-kentästä löytyy linkki suoraan haastetyöhön. Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta infosivulta, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / AnneHelenan käsitöitä Anniska Baula / ...mun elämä... Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jaana / NappiKappa Kahvinaksu Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maarit / Maaritin blogi Manssu / Manssun askarteluja [sivu 1] [sivu 2] Marita / Maritan askartelut Marzuli / Kuvakerä Napsuliini / Napsuliinin skräpellyksiä Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Sanna / Keräilijän elämää Shys / Lapset nukkuu Tutteli / Tuttelin touhut Vanilla / Vanillan leikekirja Veera / Projektipäällikkö (ARVONNAN VOITTAJA) Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
12.09.2008 - 12:00
Jotta INSPIROIDU-haasteet olisivat mahdollisimman monipuolisia, päätimme tuoda mukaan hieman uutta verta. Vierailevana inspiroijana toimii tällä viikolla Laura.
Haaste # 20
VALOKUVAN LEIKKAAMINEN MUOTOON / Laura
Haasteen ideana on käyttää valokuvaa uudessa muodossa perinteisemmän suorakaiteen sijaan. Leikkaa kuvasta kohde irti ääriviivoja pitkin. Jos olet kuvannut jonkin rakennuksen, leikkaa kuvasta rakennus irti. Jos taas olet kuvannut ihmisen, leikkaa kuvauskohteena olevan ihmisen ympäriltä kaikki ylimääräinen pois. Valokuvasta ja kohteesta tietenkin riippuu kuinka paljon saat tästä haasteesta irti.

Laura on leikannut valokuvasta irti sen oleellisen, eli tässä tapauksessa uuden sohvan sekä sohvalla istuvat ihmiset. Kuva on sijoitettu kuviopaperin päälle, jolloin siitä tulee uusi tausta valokuvalle. Näin valokuva ja taustalla oleva paperi muodostavat yhdessä ikään kuin uuden valokuvan. Tämän ei tarvitse olla tarkoitus, mutta tässä tapauksessa se toimii hyvin. Mikäli valokuvassa on paljon ns. taustahälinää, tässä on hyvä keino tuoda kuvasta se oleellinen esiin.
Ihmisten kasvoja käyttämällä voisi tehdä vaikka päivän tunnetiloja kuvaavan työn. Ota kuvia samasta ihmisestä pitkin päivää ja tee näistä kuvista kokonaisuus kuvastamaan päivän fiilistä. Omakuvat sopisivat tähän kaikkein parhaiten, onhan itseään helpompi tulkita kuin toisia. Itseään kuvatessa kasvoilta ei tosin paista kovin spontaanit ilmeet.
Jos puutarhasi on ollut koko kesän tulvillaan kauniita kukkia ja olet muistanut valokuvatakin ne, tallenna tuo väriloisto valokuvia leikellen yhdeksi työksi. Kukkien ääriviivoja pitkin leikattuja kuvia voi helposti laittaa lomittain, eikä perinteiset kymppikoon valokuvat valtaa koko työtä.
Mielikuvitusta peliin! Arvomme jälleen pienen askarteluaiheisen palkinnon, joten ennen haasteeseen osallistumista on hyvä lukea osallistumisohjeet.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / AnneHelenan käsitöitä Baula / ...mun elämä... Darja / Darjan tarinat Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] [sivu 3] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jaana / NappiKappa Kahvinaksu Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marzuli / Kuvakerä Minerva / Minervas kreativa blogg Minna / Minna's Scraps and Scribbles Ninarsku Ommu / Ommun omat Omuli / Sivuja elämästä (ARVONNAN VOITTAJA) Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin [sivu 1] [sivu 2] Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Reeta / Rentukkakuu Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Veera / Projektipäällikkö Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
05.09.2008 - 12:00
Vaikka skräppäys onkin perinteisesti paperiaskartelua, mukavaa vaihtelua saa käyttämällä myös pehmeitä materiaaleja. Huopa ja erilaiset pehmeät kankaat tuovat kivan kontrastin kovaa paperia vasten. Nyt vain kangasvarastoja penkomaan!
Haaste # 19
PEHMEÄÄ JA MUHKEAA / Susanna
Käytä työssäsi jotain pehmeää materiaalia, kuten askarteluhuopaa tai paksua kangasta. Voit tehdä kankaasta jonkin pienen yksityiskohdan tai käyttää huopaa koko sivun taustana. Mitä paksumpaa huopaa tai kangasta käytät, sitä näyttävämmän kontrastin saat työhösi.


Esimerkkityön huopa on oikeasti valmis huopatasku, mutta samanlaisen olisi voinut tehdä itsekin. Huopa erottuu myös väriltään muusta työstä, joten se luo lisäkontrastia. Huopatasku on itsessään jo paksu, mutta sen päällä on vielä paksut chipboard-kirjaimet tuomassa lisää muhkeutta. Taskusta löytyy vieraan maan valuuttaa, muisto matkalta.
Kangasta voi käyttää monella tavalla, pieniäkin paloja pystyy hyödyntämään. Kaikenlaiset pienet ja värikkäät tilkut ovatkin yhtäkkiä äärimmäisen arvokkaita. Vaikka muutaman sentin kokoista kangassuikaletta ei mihinkään muuhun enää keksisi käyttää, skräppäyksessä se voi olla vaikka mitä, koko sivun kohokohta ja väriläiskä.
Ennen haasteeseen osallistumista kannattaa lukea osallistumisohjeet.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / AnneHelenan käsitöitä Baula / ...mun elämä... Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Manssu / Manssun askarteluja Marzuli / Kuvakerä Mia / Elämän pieniä hetkiä Miijja / Nurkkaanajettu Minerva / Minervas kreativa blogg Ommu / Ommun omat Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! (ARVONNAN VOITTAJA) Shys / Lapset nukkuu Susa / Skräppiä Veera / Projektipäällikkö Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
29.08.2008 - 12:00
Skräppäyksessä kerätään kaikenlaisia ideoita ja inspiraatiota toisten töistä. Inspiroidutaan erilaisista koristeista, värimaailmoista, tunnelmista ja aiheista. Yleistä skräppäyksessä ja ideoiden hakemisessa on ns. scrapliftaus, mikä on näppärästi suomennettu muotoon skräpistys (kiitos Omuli, hän yhdisti sanat skräppäys + näpistys = skräpistys). Tämän viikon Fiskars-haaste liittyy skräpistämiseen.
Haaste # 18
SKRÄPISTÄ ESIMERKKITYÖ / Ella Eliisa
Haaste koskee yksinkertaisuudessaan esimerkkityön skräpistämistä. Lainaa työstä jotain. Se voi olla asettelu, kuvan aihe, otsikon sijoittelu, värimaailma tai jonkin yksittäisen koristeen tai materiaalin käyttö. Skräpistettäessä lainataan usein työn yleisilmettä ja sen asettelua, mutta skräpistyksen voi tulkita myös yksittäisten ideoiden lainaamiseksi. Skräpistä tämän viikon esimerkkityö haluamallasi tavalla ja kerro oman työsi yhteydessä, mikä tässä työssä on inspiroinut ja miten olet sen skräpistänyt.

Haasteen ollessa tällä kertaa idean lainaamista, ei esimerkkityön aihe tai rakenne ole kovin oleellinen. Voit joko skräpistää sivun asettelun ja luoda siitä oman näkemyksesi, tai voit poimia työstä itsellesi muita ideoita.
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Muistttehan kirjoittaa sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulisi tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuvioleikkuri Squeeze Punch pyöreä XL (7414), Kuvioleikkuri Squeeze Punch pyöreä M (7436)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
AnneHelena / AnneHelenan käsitöitä Baula / ...mun elämä... [sivu 1] [sivu 2] Bridget / Bridget's Scrapbook Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku (ARVONNAN VOITTAJA) Elsa / Elsa askartelee Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Kettuemo / Ketunpesä Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates [sivu 1] [sivu 2] Maarit / Maaritin blogi Manssu / Manssun askarteluja Marzuli / Kuvakerä Mia / Elämän pieniä hetkiä Miijja / Nurkkaanajettu Minna / Minna's Scraps and Scribbles Nelsson / Onks pakko jos ei taho Ninarsku Ommu / Ommun omat Omuli / Sivuja elämästä Pappi puikoissa Peikkotyttö Pia K [sivu 1] [sivu 2] Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Pinkkihelmi Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sanna / Keräilijän elämää Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu [sivu 1] [sivu 2] Susa / Skräppiä Tiina / Tilli mössönpoika ja muita ihania Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
22.08.2008 - 12:00
Olemme saaneet skräppäyshaasteblogiin uuden sponsorin. Elokuussa on avannut ovensa uusi askartelutarvikkeita myyvä nettikauppa nimeltä ÖköMökö. ÖköMökö sponsoroi tämän viikon haasteen palkinnon ja pikkulinnut lauloivat, että luvassa saattaisi olla mm. nappia, nauhaa, kirjaimia ja muuta mukavaa skräppäystarviketta.
Haaste # 17
ARJEN YLELLISYYTTÄ / Susanna
Arjen keskellä täytyy olla vähän ylellisyyttäkin. Se voi olla melkein mitä vain - kupillinen erikoisen hyvää kahvia, uusi hajuvesi, paksu ja kauan odotettu hyvä kirja, suklaanautinto pienessä kahvilassa, lasi viiniä, kasvonaamio ja hieronta tai uudet pehmeät ja värikkäät pyyhkeet. Mikä tahansa onkaan oman arkesi ylellisyyttä, skräppää se. Se voi tietenkin olla ihan mitä tahansa, jokaisella meistä on erilaiset käsitykset ylellisyydestä ja mikä on toiselle ylellistä, voi olla toiselle hyvinkin arkista. Korosta valitsemaasi aihetta ylellisillä koristeilla, mikäli sellainen vain sopii valitsemaasi aiheeseen.


Kasoittain kaunista saippuaa, se on tämän työn arjen ylellisyyttä. Ylellistä tässä ovat myös koristeet. Kimaltelua, kiiltoa, huopaa, samettia ja kalvoa. Taustapaperin ja kalvon kuviot ovat jo itsessään hienostuneita. Paperi kimaltelee, samoin otsikko. Kuvan alalaidassa on palanen samettipintaista nauhaa ja pehmeää huopaa. Kulmissa kaiken tämän ylellisyyden kerää yhteen kimalteleva säihke. Jo pelkkien materiaalivalintojen perusteella voi aistia tästä työstä välittyvän ylellisyyden, mutta skräpätty aihekin on jo arjen ylellisyyttä.
Vaikka helposti skräppäämmekin ihmisistä, eläimistä ja erityisistä tilanteista (esim. juhlat), on varmasti mukava muistaa myöhemmin muitakin asioita. Arkisia ja jokapäiväisiä. Hetkiä, jolloin jokin on tuntunut erityisen hyvältä. Jos lasillinen hyvää viiniä saa rentoutumaan raskaan työviikon päätteeksi, miksi ei tallentaisi sellaista hetkeä ja muistoa. Jos pimeässä syksyssä parasta on hyvä kirja, villasukat ja viltti, se on oikein hyvä aihe skräpätä. Tai ehkä oman arkesi ylellisyyttä ovat itsesi hemmottelu, kylpy ja kasvonaamiot. Nyt on kysymys omasta arjestasi, ei muiden. Skräppää rohkeasti juuri siitä, mikä on itsellesi ylellistä arjen keskellä.
Mikäli osallistut haasteisiin, muistathan tutustua osallistumisohjeisiin (erilaisten kysymysten herätessä osallistumisohjeita tarkennetaan ja päivitetään, joten niihin kannattaa tutustua myöhemminkin). Sähköpostiosoite tulee kirjoittaa sille varattuun kenttään (osoite ei näy kommenteissa), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulee tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan. Mikäli jokin asia herättää kysymyksiä, niitä voi lähettää osoitteeseen inspiroidu@kolumbus.fi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Cami / Cami's Scrapblog Elinarsku Elsa / Elsa askartelee Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua (ARVONNAN VOITTAJA) Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maarit / Maaritin blogi Manssu / Manssun askarteluja Marzuli / Kuvakerä Mia / Elämän pieniä hetkiä Mimete / Mimeten blogi Minna / Minna's Scraps and Scribbles Ommu / Ommun omat Pappi puikoissa Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Saara / Saaran touhunurkka Sanna / Keräilijän elämää [sivu 1] [sivu 2] Sannika / Kysy isältä! Susa / Skräppiä Tassutaapero / Tassutaaperon korttitupa Veera / Projektipäällikkö Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
15.08.2008 - 12:00
Värimaailma luo työlle tietyn tunnelman ja tiettyihin väreihin keskittymällä saakin paljon aikaan. Työ voi olla kaunis kaikissa sateenkaaren väreissä, lähekkäin olevissa sävyissä, mustavalkoisena, millaisena vain. Vastaväreistä saa kuitenkin mukavan mausteen keskenään sopivassa suhteessa käytettyinä. Tämän viikon haaste liittyykin vastaväreihin, palkintona on luvassa jotain kivaa askarteluun liittyvää Heinikasta.
Haaste # 16
VASTAVÄRIEN KÄYTTÖ / Ella Eliisa
Valitse jokin kolmesta vastaväriparista (sininen-oranssi, keltainen-violetti, punainen-vihreä) ja käytä työssä tätä väriyhdistelmää. Valitse väriparista toinen käytettäväksi päävärinä ja höystä kokonaisuutta ripauksella vastaväriä. Väreillä on tietenkin monta eri sävyä, eikä layoutin tarvitse olla kaksivärinen. Valitse samasta väristä useita eri sävyisiä papereita tai muita koristeita. Mustaa ja valkoista on yleensä helppo käyttää pienessä määrin vastavärien kanssa.

Kuten kuvasta näkyy, tämän työn vastaväripari on sininen-oranssi. Sininen toimii päävärinä ja oranssi tehostevärinä. Tässä tosin tehosteväriä on käytetty melko runsaasti, mutta runsautta pehmentämään on valittu useampi erilainen paperisuikale, joukossa hieman keltaista keventämässä. Keltainen on kuitenkin hyvä oranssin kaveri eikä sitä ole paljon, joten se ei tässä tapauksessa sotke vastavärileikkiä. Mustaa ja valkoista on rauhoittamassa ja tasapainottamassa kokonaisuutta.
Klassisin vastaväripareista on punainen-vihreä, pari on tuttu kaikenlaisista jouluisista asioista. Keltainen-violetti ja sininen-oranssi ovat harvemmin nähtyjä yhdistelmiä, mutta oikeissa suhteissa käytettyinä hyvinkin vangitsevia ja toimivia. Vastavärejä käyttämällä saa helposti aikaan myös silmille hyppäävän "shokkihoidon", jonka vuoksi toisen värin on hyvä olla pääväri toisen värin toimiessa tehosteena.
Väreillä on lukemattomia eri sävyjä, eikä tarkoitus ole pitäytyä pelkissä kirkkaissa väreissä niiden vastapareineen. Kirkkaan ja voimakkaan punaisen tilalla voi käyttää viininpunaista, jonka vastaväriparina vihreänä voi olla esimerkiksi murrettu ja sameampi sammalenvihreä tai oliivinvihreä. Toiseen suuntaan lähtiessä saman väriparin yhdistelmä voi olla jopa vaaleanpunaista ja vedenvihreää. Keltainen voi olla syksyinen, murrettu ja tumma sävy, parinaan luumuun taittava violetti. Sininenkin taipuu melkein turkoosiin asti vastavärinään oranssin kaikki palavat sävyt.
Mikäli osallistut haasteisiin, muistathan tutustua osallistumisohjeisiin (erilaisten kysymysten herätessä osallistumisohjeita tarkennetaan ja päivitetään, joten niihin kannattaa tutustua myöhemminkin). Sähköpostiosoite tulee kirjoittaa sille varattuun kenttään (osoite ei näy kommenteissa), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulee tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Dumdum / Dumdum decoilee Elinarsku Elsa / Elsa askartelee Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jirps / Nukkekotipäiväunia Laura / Paperia ja liimaa Lehtipollo / Lehtipollon leikekirja Lena / Scrappande Lena Lentsu / Lentsun tekeleet Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates [sivu 1] [sivu 2] Maarit / Maaritin askarteluja Malwis / Pitkospuiden perukoilla [sivu 1] [sivu 2] Manssu / Manssun askarteluja [sivu 1] [sivu 2] Mia / Elämän pieniä hetkiä (ARVONNAN VOITTAJA) Mimete / Mimeten blogi Nannuli / Nannulin näpräilyt Ninarsku Ommu / Ommun omat [sivu 1] [sivut 2-4] Omuli / Sivuja elämästä Peikkotyttö Pia K [sivu 1] [sivu 2] Pikkuhelistin [sivu 1] [sivu 2] [sivu 3] Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja [sivut 1-3] [sivu 4] Sanna / Keräilijän elämää Sassa / Isossa ja pienessä maailmassa Shys / Lapset nukkuu Susa / Skräppiä Tassutaapero / Tassutaaperon korttitupa Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset [sivu 1] [sivu 2]
08.08.2008 - 12:00
Kaikki haasteet ovat tähän mennessä olleet ehdotuksia sommittelusta, materiaalien käytöstä, valokuvien määrästä, erilaisista elementeistä tms. Tällä kertaa haaste liittyy skräpättävään aiheeseen, joka on täysin vapaasti tulkittavissa.
Haaste # 15
HYMYÄ HUULEEN / Ella Eliisa
Mitä sanasta hymy tulee mieleen? Kuvassa hymyilevä ihminen? Millainen hymy hänellä on? Lempeä, onnellinen, tyytyväinen hymy, vai ehkä teennäinen tai jopa väkinäinen hymy? Onko kuvassa ihminen, joka ei hymyile mutta haluaisit hänen hymyilevän? Hymyiletkö itse katsoessasi jotain kuvaa? Onko hymy aina näkyvää? Hymy voi olla myös sisältä kumpuavaa, silmät voivat hymyillä vaikka suu ei hymyilisikään. Hymy - tulkitse se omalla tavallasi.

Tässä layoutissa hymy on kuvattu hyvin perinteisesti. Hymyä, naurua, iloa. Kun kuvassa on kaksi ihmistä hymyilemässä, aihe korostuu entisestään. Kuvassa olevan lapsen hymy on erittäin voimakas kuvan tiukan rajauksen vuoksi, joka osaltaan tukee aihetta myös. Itse sivu on muuten hyvin yksinkertainen. Pari iloon ja onnellisuuteen liittyvää elementtiä koristeena, hieman tuiketta ja keskellä oleva aiheeseen liittyvä teksti. Journaling on piilossa kuvan takana olevassa kortissa, mutta aivan yhtä hyvin se voisi olla näkyvissäkin. Tällä tavalla valloittaville hymyille on kuitenkin enemmän tilaa ja ne saavat täyden huomion.
Hymy ei aina ole niin yksiselitteistä. Hymyjä voi olla monenlaisia, eivätkä kaikki hymyt ole iloa, energiaa tai edes onnellisuutta. Hymy saa aikaan voimakkaita tunteita, joskin yleensä kuitenkin positiivisia sellaisia. Mutta joskus hymyä ei vain tule - ei, vaikka kuinka yrittäisi. Jos kuvassa on surullisen näköinen ihminen, voi senkin layoutin aihe olla hymy. Miksi hän ei hymyile? Mikä saisi hänet hymyilemään? Miksi hymyilet nähdessäsi tämän kuvan, vaikka hän ei hymyile? Millainen hymy hänellä olisi jos hän hymyilisi?
Vaikka haasteen aihe onkin hymy, ei sen tarvitse tarkoittaa perinteistä hymyä. Haasteen voi toteuttaa omalla tavallaan, sitä voi tulkita lukemattomin eri tavoin ja niin monista erilaisista näkökulmista. Hymyjä voi kerätä vaikka koko sivun täyteen, kymmeniä erilaisia. Tai yhdet murheelliset kasvot, jotka täytyisi saada hymyilemään. Hymy - mitä siitä tulee mieleen?
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Muistattehan kirjoittaa sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulisi tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Elsa / Elsa askartelee Hemppa / Elämän askartelua [sivu 1] [sivu 2] Jirps / Nukkekotipäiväunia Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo - Lintsi creates Maarit / Maaritin askarteluja Manssu / Manssun askarteluja Mia / Elämän pieniä hetkiä Minerva / Minervas kreativa blogg Minna / Minna's Scraps and Scribbles Ommu / Ommun omat Peppi / Peppilän päiviä Pia K (ARVONNAN VOITTAJA) Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja [sivu 1] [sivu 2] Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Tirppa / Minä pieni pikkuinen Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
01.08.2008 - 12:00
Arkillinen ihania värikkäitä siirtokuvia, kukapa ei sellaisiin sortuisi. Arkeista tulee helposti käytettyä ns. parhaat päältä, suurimmat kuviot ja osuvimmat sanat. Loput arkista jää sitten pyörimään muiden käytettyjen arkkien joukkoon. Yleensä ne saavat seurakseen lisää puoliksi käytettyjä siirtokuva-arkkeja, joissa on jäljellä enää pienimmät kukat, väärän väriset kuviot ja ylijäämäkirjaimet. Siirtokuvilla voi tehdä kuitenkin paljon näyttävämpiäkin asioita kuin lisäillä niitä pieniksi koristeiksi sinne tänne.
Haaste # 14
SIIRTOKUVA-ARKKI SELLAISENAAN / Susanna
Tämä haaste vaatii hieman uhrauksia omien tarvikkeiden suhteen. Haasteen idea piilee siinä, että työhön käytetään kokonainen siirtokuva-arkki sellaisenaan, pilkkomatta sitä osiin tai jättämättä siitä osia pois. Se voi olla sivun ainut koriste, mutta se voi olla myös yksi elementti muiden joukossa. Se voi olla osittain piilossa, eikä arkin tarvitse olla oikein päin, viivasuorassa tai skräppäämääsi aiheeseen kiinteästi liittyvä. Älä kuitenkaan pilko arkkia osiin tai ripottele kuvioita sinne tänne. Etsi arkille sopiva paikka ja raaputtele se sellaisenaan omalle paikalleen.

Vaikka tällä sivulla käytetystä siirtokuva-arkista onkin käytetty aikaisemmin pari sanaa, se näyttää silti yhtenäiseltä ja ehjältä kokonaisuudelta. Tämän siirtokuva-arkin aihe on sopivasti matkailuhenkinen, mutta sen ei tarvitse olla mikään rajoite. Sivu saa lisää mielenkiintoa sanojen asettelusta pystysuuntaan, eivätkä sanat ole yhtä hallitsevassa osassa tällä tavalla, ne katoavat taka-alalle koristeeksi. Arkki on käytetty muutamaa aikaisemmin käytettyä sanaa lukuun ottamatta sellaisenaan, eikä sitä ole silputtu osiin tai aseteltu sen kummemmin.
Haasteessa on jälleen kerran mahdollista tehdä melkein mitä tahansa. Aihe on vapaa, samoin koko ja muoto. Kaiva esiin siirtokuva-aarteesi ja käytä upeimmat, pitkään säästämäsi herkulliset siirtokuvat tähän työhön! Saatat yllättyä huomatessasi, että ne saattavat päästä jopa paremmin oikeuksiinsa yhtenäisenä pintana, kokonaisuutena. Vaikka ensimmäisenä ei ehkä tulisikaan mieleen "uhrata" koko arkkia yhteen työhön, uskalla kokeilla sitä rohkeasti. Saatat yllättyä!
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Muistattehan kirjoittaa sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulisi tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Leikkuualusta A3 (8370)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Elinarsku Ella Eliisa Hemppa / Elämän askartelua Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo Maarit / Maaritin askarteluja Manssu / Manssun askarteluja Mia / Elämän pieniä hetkiä Minna / Minna's Scraps and Scirbbles Nelsson / Onks pakko jos ei taho Ommu / Ommun omat Pia K Pikkuhelistin Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja [sivu 1] [sivu 2] Sassa / Isossa ja pienessä maailmassa Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Xing / Kynä ja sakset (ARVONNAN VOITTAJA)
25.07.2008 - 12:00
Journaling (tarina, kertomus, kuvateksti...) on joskus niin henkilökohtaista, ettei sitä halua ihan kaikkien luettevaksi. Helpoin tapa on tietenkin jättää tällaiset työt julkaisematta, mutta joskus omissa albumeissakaan ei halua ihan kaikille katselijoille kertoa koko tarinaa. Joskus tarinan haluaa piiloon siksi, että se on liian pitkä mahtuakseen sivulle. Tällaisessa tapauksessa ratkaisu voi olla kaksisivuinen layout, mutta myös erillinen piilotettu kortti, johon mahtuu paljon tekstiä. Tekstin voi haluta piiloon myös siksi, että se näyttää kivalta ja tuo hieman vaihtelua.
Haaste # 13
PIILOTETTU JOURNALING / Ella Eliisa
Voit piilottaa tekstin haluamallasi tavalla. Erilliseen kirjekuoreen, jonkinlaiseen taskuun tai nostettavan läpän alle, miten ikinä keksitkin. Tekstin pituudella ei ole väliä, se riippuu täysin itsestäsi ja valitsemastasi aiheesta. Piiloksi riittää pienikin lappunen, jonka alta löytyy esimerkiksi kuvassa näkyvien ihmisten nimet. Tai se voi olla koko sivun mittainen reunasta ulos vedettävä kortti, johon mahtuu tarinaa aamusta iltaan tai syntymästä nykyhetkeen.


Tässä työssä viitteitä journalingin sijainnista antaa kuvaa ympäröivä kirjoitusta sisältävä kehys. Myös nauha saattaa paljastaa, että siitä voisi nostaa keskellä olevaa läppää ylös. Pyöreä muoto toistuu läpi työn, joten teksti oli helpointa sijoittaa kuvan alle sen sotkematta tuota pyöreää, vanhan veivattavan puhelimen kiekkoa jäljittelevää muotoa. Nauhan sijainti on mietitty siten, että se näyttäisi numerokiekon pysäyttäjältä kiekkoa pyöritettäessä.
Vaikka tarvetta saada tekstiä piiloon ei olisikaan, sillä saa luotua mielenkiintoa ja vaihtelua skräppäykseen. Ei piilossa tarvitse olla niitä kaikkein salaisimpia henkilökohtaisia asioita, siellä voi olla kuvateksti siinä missä näkyvilläkin. Jos haluat tarinat kuitenki helposti luettaviksi (esim. muovitaskullisissa albumeissa säilytettäessä), sijoita ulos vedettävä kortti sivun ylälaitaan, jolloin saat sen muovitaskua raottamalla nostettua ulos. Älä kuitenkaan takerru siihen, jos sivu täytyy ottaa ulos muovitaskustaan saadakseen luettua kaikki tarinat. Joskus voi olla mukava ottaa sivuja muoveistaan ulos muutenkin hypisteltäväksi. Mikäli koet piilotetun tekstin liian epäkäytännölliseksi muovitaskuissa säilyttämisen vuoksi, ole luova. Voithan leikata muovitaskuun pienen viillon, josta saa vedettyä valokuvan takana olevan kortin ulos. Tai leikkaa muovitaskusta keskusta pois ja jätä reunoille vain pari senttiä muovia pitämään sivu paikoillaan. Kaiken ei aina tarvitse olla niin ehdotonta.
Oletko löytänyt ullakolta isovanhempiesi kirjeitä toisilleen? Vanhat kirjeet sopivat hyvin tällaiseen tapaan skräpätä. Jos et halua käyttää alkuperäisiä kirjeitä, ota kirjeestä valokopio tai kirjoita kirje koneella uusiksi. Liimaa kirjekuori (voit tehdä sellaisen itsekin) sivulle kiinni ja sujauta kirje sinne. Jos et löydä valokuvia isovanhemmistasi, älä anna sen häiritä. Ei aina tarvita valokuvaa, tärkeintä on säilyttää muistot.
Pidätkö todellisesta näpertelystä? Leikkaa aukot kirjaimille (tai sanoille) ja tee piilotettu kortti, joka ulospäin vedettäessä ja aukkojen kohdalle osuessaan tuo kirjaimet tai sanat näkyviin. Vaikka journaling onkin piilossa, voit halutessasi pitää korttia sellaisessakin asennossa, että tarina on koko ajan näkyvillä. Mielikuvituksen saa päästää tässäkin haasteessa valloilleen!
Osallistumisohjeet ja lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta. Muistattehan kirjoittaa sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen tulisi tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Elinarsku Elsa / Elsa askartelee Hemppa / Elämän askartelua Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo (ARVONNAN VOITTAJA) Maarit / Maaritin askarteluja Manna / Näpertely Manssu / Manssun askarteluja Mia / Elämän pieniä hetkiä Mimete / Mimeten blogi Ommu / Ommun omat Pia K Pikkuhelistin Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sannika / Kysy isältä! Sassa / Isossa ja pienessä maailmassa Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Wiiks / Metsien keskeltä Xing / Kynä ja sakset
18.07.2008 - 12:00
Skräppäykseen tarkoitettuja koristeita löytyy lähes jokaisesta mahdollisesta aiheesta. Olipa oman työn aihe sitten mikä tahansa, melkein aina koristeena voi käyttää ainakin kukkia, ne kun tuntuvat olevan varma valinta joka paikkaan. Kukkia ja niiden monikäyttöisyyttä väheksymättä, ne eivät useinkaan tue sivun aihetta ja tarinaa. Useimmiten kukat toimivat "vain" koristeina. Kokonaisuudesta voi saada paljon mielenkiintoisemman aiheeseen liittyvillä koristeilla, jolloin koristeillakin on oma merkityksensä ja ne tukevat kerrottavaa tarinaa.
Haaste # 12
KUVASTA JA TARINASTA POIMITUT KORISTEET / May
Huomioi tässä haasteessa valokuvan yksityiskohdat ja poimi niitä koristeiksi sivulle. Ne voivat olla mitä tahansa kuvassa näkyviä asioita, mutta myös näkymättömiä. Koristeeksi soveltuu mikä tahansa kuvasta poimittu asia. Jos et löydä sopivia koristeita, ole rohkea ja tee sellaiset itse. Itse tekemällä saa varmasti kuvaan ja aiheeseen liittyvät koristeet. Mikäli kuvassa ei ole juurikaan koristeiksi sopivia yksityiskohtia, keskity aiheeseen ja näkymättömiin asioihin. Jokaisella kuvalla on tarina, eikä se välttämättä välity pelkkää kuvaa katsomalla. Tue tätä tarinaa koristeilla.

Näiden valokuvien yksityiskohdista on koristeeksi poimittu lehtiä, mutta myös tarinan näkymätön puoli on huomioitu. Tarinaan liittyy tiiviisti numerot, joten nekään eivät ole tässä työssä vain koristeena. Tässäkin työssä voisi helposti olla koristeena lehtien sijaan kukkia, mutta tällä tavoin työ vaikuttaa ehkä tarkemmin mietityltä kokonaisuudelta, jossa elementit tukevat toisiaan. Numeroiden merkitys aukeaa vasta tarinaan tutustumisen myötä, mutta kaiken ei tarvitsekaan olla heti luettavissa ja ymmärrettävissä. Tämän sivun tarina löytyy journaling-kortista, joka vedetään esiin kuvan takaa.
Joissakin valokuvissa on paljon yksityiskohtia poimittavaksi, toisissa ei juuri mitään. Lapsista otetuissa kuvissa on usein leluja tai muuta rekvisiittaa. Koristeina voi käyttää esimerkiksi lelujen kuvia erilaisista mainoksista ja kuvastoista. Jos samasta tilanteesta on useita erilaisia kuvia, voit kokeilla leikata toisista valokuvista näitä leluja irti ja kiinnittää niitä sivulle koristeiksi.
Vaikka valokuvassa ei olisikaan näkyvissä yksityiskohtia joita poimia koristeiksi, voit silti avata tarinaa kuvaan liittyvillä koristeilla. Jos kuvassa on pelkät kasvot, ei koristeiden tarvitse olla silmiä ja korvia... Mitä kaikkea tuohon kertomaasi tarinaan liittyykään, poimi itse tarinasta asioita koristamaan sivua. Jos kasvokuvassa esiintyy ystäväsi ja aiheena on ystävän tuki ja tästä tuesta kiittäminen, voit poimia koristeeksi mitä tahansa tuosta tarinasta. Mieti tarinaa kuvina, mitä näet?
Jos kuva on ammattiin valmistuneesta nuoresta, voit tukea tarinaa ammattiin liittyvillä kuvilla, vaikka ne eivät kuvassa olekaan yksityiskohtia. Yksityiskohtia tuollaisessa kuvassa on usein juuri saadut onnittelukukat, mutta ammattiin liittyvät koristeet tuovat sivulle enemmän mielenkiintoa. Niitä voi olla lääkärillä stetoskooppi, kokilla korkea hattu tai ompelijaksi valmistuneella vaikkapa sakset. Mikäli kokin hatun kuva työssäsi ei ole ominta tyyliäsi, kokeile tehdä koko sivu tuohon kokin hatun muotoon. Tai jos stetoskooppi ei sovi työhösi kuvaamaan lääkäriksi valmistunutta, tee koko työ reseptin päälle. Sakset voi helposti korvata pitkin työtä kiertävällä nuppineularivistöllä ja ompeleilla, tai edellisiä ehdotuksia mukaillen voi koko työn tehdä kaava-arkin päälle.
Lisätietoa haasteisiin osallistumisesta löytyy infosivulta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Elinarsku [sivu 1] [sivu 2] Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Jaana / NappiKappa [sivu 1] [sivu 2] Jirps / Nukkekotipäiväunia Lena / Scrappande Lena [sivu 1] [sivu 2] Lintsi / Lintsi luo Lotta / Löytötavaralaatikko Maarit / Maaritin blogi Malwis / Pitkospuiden perukoilla Manna / Näpertely Manssu / Manssun askarteluja Marinkainen / Paperipaino Mia / Elämän pieniä hetkiä Miijja / Nurkkaanajettu Mimete / Mimeten blogi Ommu / Ommun omat Omuli / Sivuja elämästä Pappi puikoissa Pia K Pikkuhelistin (ARVONNAN VOITTAJA) Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja Sannika / Kysy isältä! Sassa / Isossa ja pienessä maailmassa Shys / Lapset nukkuu Tirppa / Minä pieni pikkuinen Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
11.07.2008 - 12:00
Vaikka skräppäys onkin parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) melkoista välineurheilua, ei siinä välttämättä tarvita kauniita kuviopapereita, toinen toistaan upeampia ja värikkäämpiä koristeita tai mielikuvituksellista sommittelua. Yksinkertaisimillaan skräppäys voi olla pelkkä valokuva ja siihen liittyvä muisto. Joskus sivun runsas koristelu vie huomion valokuvalta sen hävitessä koristeiden alle, joten annetaan tällä kertaa mahdollisuus itse valokuville.
Haaste # 11
SIVUN TÄYDELTÄ VALOKUVIA / Ella Eliisa
Kerää tätä haastetta varten useita valokuvia. Samasta aiheesta, tapahtumasta, tilanteesta, matkasta, ajanjaksosta, ihmisestä, eläimestä, muusta kohteesta tai mistä tahansa, mikä sitoo kuviesi aiheen yhteen. Käytä valokuvia sivun taustana tai täytä niillä sivu muulla tavoin. Kuvat voivat olla minkä kokoisia tahansa, myös keskenään eri kokoisia. Kuvien joukossa voi olla ns. huonojakin kuvia, joiden päälle voit laittaa vaikka otsikon tai journalingin (tarinan). Älä pelkää "kuvien päälle" menemistä, sillä usein kuvissa on turhaa ja tyhjää skräppäyksessä hyödynnettävää tilaa. Voit käyttää haasteessa koristeitakin, mutta jätä valokuville päärooli. Kuviopaperikin voi hyvin pilkahtaa valokuvien joukosta, eikä kuvien tarvitse olla perinteisen muotoisia, suorassa tai kiinni toisissaan.

Tämä sivu koostuu ns. ylijäämäkuvista. Niistä, joita lomamatkoilla tulee räpsittyä enemmän kuin tarpeeksi. Kuvat ovat kaikki samasta paikasta, aihe on sama ja kaikki kuvat keskenään lähes samanlaisia. Samankaltaisten valokuvien käyttäminen samassa työssä voi aluksi tuntua vieraalta, mutta se saattaa vahvistaa tarinaa entisestään. Tällä sivulla ei ole käytetty mitään koristeita. Pelkkiä valokuvia, otsikko ja pala journalingia. Sivulle voisi sijoittaa vaikka mitä pientä kivaa koristetta sinne tänne, mutta tässä työssä valokuvat ovat vallanneet lähes koko sivun pinta-alan reunuksia lukuun ottamatta. Otsikko kulkee reilusti kuvien päällä, mutta ei kuitenkaan itse kuvauskohteen yli. Koska sivulla ei ole yhtään koristetta, huomio kiinnittyy melkein väkisinkin valokuviin. Tässä tapauksessa valokuvien aihe, määrä ja otsikko tukevat toisiaan, sillä "nämä karhut on nähty miljoona kertaa".
Vaikka esimerkkisivussa onkin ladottu valokuvat vieri viereen, mahdollisuuksia täyttää sivu valokuvilla on muitakin. Ja vaikka käyttäisitkin tätä samaa tekniikkaa, jo kuvien koolla ja kokojen vaihtelulla (puhumattakaan kuvien sisällöstä) saa aikaan tyyliltään täysin erilaisen lopputuloksen. Kuvat voivat olla kooltaan pieniäkin, vaikka vain muutaman sentin kokoisia neliöitä, tai sitten sivulla voi olla pari valokuvasuurennosta, joiden päälle ei tarvita muuta kuin otsikko ja pala tekstiä, ei välttämättä sitäkään.
Sivun voi täyttää myös siten, että jättää kuvien väliin pienet raot. Raoista voi näkyä vaikka kuviollinen taustapaperi pieninä raitoina. Kuvien kulmat voi pyöristää, jolloin sivu saa taas lisää ilmettä. Kuvat itsessäänkin voivat olla pyöreitä tai minkä tahansa muunkin muotoisia. Hieno kokonaisuus voi syntyä esimerkiksi mustavalkoisista valokuvista, joiden väleistä näkyy voimakkaan väristä paperia muodostaen samalla kertaa valokuville rajaukset ja upean kontrastin. Mikäli otsikkoa ei halua sijoittaa kuvien päälle, voi otsikkoa varten jättää tyhjää tilaa kuvien väliin tai sijoittaa otsikon ja journalingin selkeästi yhden valokuvan paikalle.
Uusille haasteisiin osallistujille tiedoksi ja vanhoille muistutukseksi, että osallistumisohjeet sekä tietoa töiden linkittämisestä on infosivulla. Muistattehan kirjoittaa sähköpostiosoitteenne sille varattuun kenttään (sähköpostiosoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta), jotta palkinnon voittajaan saadaan otettua helposti yhteyttä. Linkittäminen on myös hyvä muistaa tehdä oikeaan blogikirjoitukseen (tai kuvagalleriassa oikeaan kuvaan) etusivun sijaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Baula / ...mun elämä... Darja / Darjan tarinat Elinarsku Emmo / Emmo - arkeen ja juhlaan Hemppa / Elämän askartelua Lehtipollo / Lehtipollon leikekirja Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo [sivu 1] [sivu 2] Maarit / Maaritin blogi (ARVONNAN VOITTAJA) Malwis / Pitkospuiden perukoilla Manssu / Manssun askarteluja Moonbeam / Pumpuliunelmia Nelsson / Onks pakko jos ei taho Ommu / Ommun omat Pappi puikoissa Peikkotyttö Pia K Pikkuhelistin [sivu 1] [sivu 2] Pinjami / Jotain pinkkiä Päivi / Miksei ketuilla ole pilkkuja [sivu 1] [sivu 2] Sannika / Kysy isältä! Shys / Lapset nukkuu Vanilla / Vanillan leikekirja Wilhenny / Kotte & busan Xing / Kynä ja sakset
04.07.2008 - 12:00
Kuviopapereiden käyttö saattaa aiheuttaa päänvaivaa siitäkin huolimatta, että niissä on kerrassaan upeita värejä ja kauniita kuvioita. Sellaisia tuotteita tulee helposti hankittua kaapit täyteen, vaikka kovin kirjavan paperin käyttö ei välttämättä olekaan kaikkein helpointa. Ongelma lienee usein siinä, että tuon upean paperin haluaisi pitää ehjänä ja sijoittaa työn taustaksi. Tällöin kuitenkin kokonaisuudesta tulee helposti rauhaton. Tässä Fiskars-haasteessa mietitään kuviopapereille uudenlaisia käyttötarkoituksia.
Haaste # 10
USEAN KUVIOPAPERIN YHDISTÄMINEN / Ella Eliisa
Käytä useaa erilaista kuviopaperia. Yhdistele rohkeasti erikoisiakin kuvioita, värimaailmaan ja "sääntöihin" liikaa tuijottamatta. Ole ennakkoluuloton ja kokeile uusia ja mielenkiintoisia yhdistelmiä. Sellaisia, jotka yhtäkkiä tuntuvat vierailtakin. Kokeile tehdä papereista erilaisia kuvioita, leikata niistä kirjaimia tai rakentaa niistä värikkäät kehykset työlle. Tarkoituksena olisi keksiä kuviopapereille jotain muuta käyttöä kuin taustapaperina oleminen. Mikäli tämä kuitenkin tuntuu täysin mahdottomalta (ja itselle luonnottomalta), yhdistele taustaksi useita erilaisia värejä ja kuvioita.

Erilaisia kuviopapereita löytyy tämän työn yläosasta kymmenkunta. Vaikka ne ovat samasta sarjasta, värejä ja kuvioita on kuitenkin laidasta laitaan. Otsikko ja teksti ovat samaa väriä paperin reunusten kanssa, sillä muuten sivusta olisi helposti tullut liian rauhaton. Musta väri kokoaa kaiken yhteen. Sivun tyylistä poikkeavana elementtinä on väripaletti, joka kuitenkin toistaa samaa kaavaa mustilla reunuksillaan. Erilaisuudessaan se tuo työhön jonkinlaista raikkautta. Pieni paperiraita kirjoituksen yhteydessä toistaa yläreunassa olevien papereiden värejä, jolloin työn alaosa ei kuitenkaan ole täysin väritön.
Tässä haasteessa pystyy hyödyntämään suosittuja 6" x 6" paperilehtiöitä, joita todennäköisesti löytyy suurimmalta osalta askartelijoista. Jos haluaa papereiden varmemmin sointuvan yhteen, on näistä lehtiöistä suuri apu. Mikäli kuitenkin kaipaa jotain rohkeampaa ja erilaista, ei muuta kuin yhdistelemään sinisiä palloja ja punaisia raitoja, vihreitä ruutuja ja keltaisia kukkia!
Kuviopapereista voi leikata vaikka lävistäjällä kymmeniä kuvioita, jotka ovat kaikki eri paperia. Näistä voi sitten sommitella sivulle samaa kuviota toistavan kokonaisuuden. Tai jos haluat käyttää kuviopapereita työn taustana, kokeile yhdistää muutaman sentin levyisiä suikaleita vierekkäin koko työn leveydeltä. Kirjavan taustan päälle on haasteellista lisätä kuvia ja tekstiä, mutta valitse taustalla käytettäviksi papereiksi vaikka todella tummia tai todella vaaleita papereita, jolloin voit käyttää joko mustia tai valkoisia kirjaimia ja silti ne erottuvat selkeästi.
Voit ottaa teemaksi myös jonkun tietyn värin. Kokoa yhteen väriin keskittyen useita kuviopapereita tiiviiksi kokonaisuudeksi. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että koko sivun pitäisi olla samaa värimaailmaa. Esimerkiksi keltaisista papereista koottu jättikukka (kuviopaperit voisivat toimia vaikka terälehtinä) voi näyttää todella upealta ruskealla taustalla ja valkoisella otsikolla. Yhdistele rohkesti eri värejä.
Muistathan haasteisiin osallistuessasi jättää sähköpostiosoitteesi (osoite ei tule näkyviin, se poimitaan hallintasivulta). Osallistumis- ja linkittämisohjeet löytyvät erilliseltä infosivulta. Tuotepalkinto arvotaan haasteeseen määräaikaan mennessä osallistuneiden kesken (blogin sisällöstä vastaavia henkilöitä lukuun ottamatta).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TUOTEPALKINTO Fiskars
Kuviosakset, siksak (9200E), Isot kuviosakset, perintö (8250) Kuviosakset, lokki (9215), Pitkät kuviosakset, pipari (8202)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
HAASTEESEEN OSALLISTUNEET TYÖT
Anu / NiuNau Baula / ...mun elämä... Bridget / Bridget's Scrapbook Dum Dum / Dumdum Decoilee Elinarsku Hemppa / Elämän askartelua Jaana / Nappikappa Jenni / *Jenskuliinin* näpertelyä Kettuemo / Ketunpesä Lena / Scrappande Lena Lintsi / Lintsi luo Maarit / Maaritin blogi Malwis / Pitkospuiden perukoilla Manssu / Manssun askarteluja Mia / Elämän pieniä hetkiä Mju / Onni on oma blogi? Moonbeam / Pumpuliunelmia
|