|
|
|
18.03.2010 - 13:00
Helmikuun kisassa syntyi kerrassaan upeita töitä. Heinikan sponsoroima Crop-a-Dile -setti lähtee upean sukupuuhenkisen kokonaisuuden tekijälle, onnea Pia K. Lisää kuvia upeasta työstä löytyy täältä.
Toivottavasti tämä työ inspiroisi ja rohkaisisi tallentamaan entistä enemmän vanhoja ja arvokkaita kuvia (tai ainakin niiden kopioita).
06.03.2010 - 11:00
Kuukauden kisa - Maaliskuu 2010
YLIJÄÄMÄVALOKUVAT
Skräppäys on yksi tapa tallentaa muistoja. Skräppääjät kuitenkin tietävät, että joskus ei sitten millään keksi mistä sitä skräppäisi. Joskus se johtuu valokuvien puutteesta, joskus ajatusten lukkiutumisesta. Valokuvien puute ei kuitenkaan ole syy olla skräppäämättä, sillä muistot saa ikuistettua myös ilman valokuvia. Kannattaa kuitenkin hyödyntää sellaisiakin valokuvia, jotka eivät millään tavalla liity tilanteeseen ja itse aiheeseen. Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on kirjoitettu teksti - tarina, muisto. Nyt skräpätään aiheeseen kuulumattomilla valokuvilla.
- jokaisessa työssä on käytettävä aiheeseen liittymätöntä valokuvaa - tekstiä tulee olla normaalia enemmän (vrt. oma tyyli), sillä nyt skräpätään tarinoita - aiheet ovat vapaasti valittavissa, kunhan valokuvat eivät liity aiheisiin - työn laajuus vähintään viisi (5) sivua/työtä tai vastaava määrä muulla tavalla - muoto, koko ja toteutustapa vapaa
Jos skräppääminen aiheeseen kuulumattomilla valokuvilla tuntuu hankalalta, ajattele asiaa käänteisesti. Talvimaisemakuvilla voi skräpätä kesälomasta ja sen haaveilusta, ruoka-annoskuvilla voi skräpätä allergioista, kauppalaskun suuruudesta tai vaikka ystävän kaipuusta (vrt. kunpa pääsisi näkemään edes pikaisesti lounaalla). Mahdolliset lisätiedot voit kysyä osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi.
Palkintona on Fiskarsin monikäyttöinen kohokuviointisetti ScrapBoss. Alustaan sopii 12"x12" paperi, joten isonkin paperin pystyy hyödyntämään hyvin (papereita voi myös säilyttää kotelossa). Mukana on kaksiosainen sablonisetti, kaksipäinen kohokuviointikynä sekä ohjekirjanen sisältäen muutamia askarteluvinkkejä.
Valmis työ tulee linkittää uuden blogin oikeaan kirjoitukseen 31.3. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittaja valitaan sponsorin toimesta ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.
Maaliskuun Kuukauden kisan sponsoroi Fiskars.
27.02.2010 - 15:00
Muistattehan, että helmikuun kisaan on aikaa osallistua helmikuun loppuun saakka. Linkitykset tulee siis hoitaa viimeistään sunnuntaina 28.2. klo 23:59 mennessä. Palkintona on Heinikan sponsoroima Crop-a-Dile -setti.
08.02.2010 - 00:00

Paljon tavoitteita, haaveita, unelmia ja lupauksia. Herkullisia toteutuksia, ihania ideoita. Mutta vain yksi voi voittaa ja se on tällä kertaa Ninarsku - ONNEA! Craftican Annen perusteluita olivat mm. materiaalien monipuolinen käyttö, johan tuon seikan tästäkin kuvasta näkee. Olemme Ninarsku yhteydessä palkinnon postittamista varten, maltahan hetki!
02.02.2010 - 21:00
Kuukauden kisa - Helmikuu 2010
SKRÄPPÄYKSET ESILLE
Skräppäys saa näkyä myös kotona. Vaikka harrastus tuottaisikin paljon paperisilppua ja valtaisi säilytystiloja kotona, ei muistojen tarvitse olla vain albumeissa ja kirjahyllyssä. Kuukauden kisassa toteutetaan helmikuussa näkyviä muistoja, esillä olevia ajatuksia ja sisustuselementtejä. Jos et halua toteuttaa tällaista itsellesi ja omaan kotiisii, tee se lahjaksi. Ystävänpäiväksikin vielä ehdit, mutta lahjoja voi (ja kannattaa) antaa muulloinkin. Joitakin rajoituksia ja vaatimuksia kilpailussa on, mutta toteutuksessa on kuitenkin suhteellisen vapaat kädet.
- työn tulee olla selkeästi näkyville tarkoitettu (esim. kollaasitaulu tms.) - työssä tulee käyttää runsaasti valokuvia (suhteessa sen kokoon) - työssä tulee olla tekstiä (tarinoita ja ajatuksia) ja otsikoita - kokoa (yhteensä) saisi olla enemmän kuin parin perinteisen (12" x 12") arkin verran - toteutustapa ja -alusta ovat vapaasti valittavissa - työ voi koostua myös osista, sen ei tarvitse olla esim. iso taulu - aiherajoituksia ei ole ja työn voi tehdä joko itselle tai lahjaksi
Ohjeet ovat seikkaperäiset mutta toisaalta hyvinkin vapaasti tulkittavissa. Epäselvissä tapauksissa voit kysyä lisätietoa osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi. Toivomme kuitenkin luovia toteutuksia ja annettujen ohjeiden tulkitsemista varsin vapaasti. Kuukauden kisaan osallistuvilta töiltä odotetaan aina hieman enemmän kuin viikkohaasteeseen osallistuvilta, joten se kannattaa huomioida Kuukauden kisaan osallistuessa.
Kilpailun voittajalle on luvassa yksi skräppääjän parhaista ystävistä, pinkki Crop-a-Dile ja suuri 643 kpl:n lajitelma sirkkarenkaita (eyelet). Tämän avulla sirkkojen kiinnittäminen käy helposti, siististi ja varmasti!
Valmis työ tulee linkittää tähän kirjoitukseen 28.02. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittaja valitaan sponsorin toimesta ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.
Helmikuun Kuukauden kisan sponsoroi Heinikka.
30.01.2010 - 23:00
Muistattehan, että tammikuun kisaan on aikaa osallistua tammikuun loppuun saakka. Linkitykset tulee siis hoitaa viimeistään sunnuntain aikana klo 23:59 mennessä. Palkintona on askarteluverkkokauppa Craftican sponsoroimat säilytyslaukut askartelutarvikkeille.
05.01.2010 - 16:00
Kuukauden kisa - Tammikuu 2010
TULEVAN VUODEN TAVOITTEET
Perinteisesti vuoden vaihtuessa tehdään kaikenlaisia lupauksia - monia niitä ei syystä tai toisesta pystytä kuitenkaan pitämään. Kun teet näistä tavoitteista (on parempi puhua tavoitteista kuin lupauksista) pienen kirjasen tai jopa taulun, pysyvät ne kirkkaina mielessä läpi vuoden. Kokonaisuus voi olla millainen tahansa, sellainen joka sopii omiin tarpeisiisi parhaiten. Tällainen skräppäys tukee myös sitä, ettei skräppäyksen tarvitse olla vain menneiden tallentamista. Skräppäyksen keinoin voidaan toteuttaa myös tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita, unelmia ja ajatuksia. Toteutustapa on vapaa, mutta kilpailutyötä toteutettaessa tulee huomioida Kuukauden kisan luonne - normaalia vaativampi ja suurempi kokonaisuus.
- työssä tulee tuoda ilmi vähintään kymmenen (10) tavoitetta/lupausta/haavetta - jokaisessa kohdassa tulee käyttää valokuvaa, joko aiheeseen liittyen tai yleiskuvituksena
Kilpailun voittajalle on luvassa kätevät säilytyslaukut, joihin voi pakata mukaansa tärkeimmät askarteluvälineensä vaikkapa skräppäystapahtumiin tai ihan vain mökkireissulle lähdettäessä!
Palkintona tammikuun kisassa on seuraavat skräppäystarvikkeiden säilytystuotteet:
Tote-Ally Cool! Drawer -laukku (musta) Tote-Ally Cool! Roll-Up -laukku (violetti-musta) Laukuissa olevat tavarat eivät tule palkinnon mukana.
Valmis työ tulee linkittää tähän kirjoitukseen 31.01. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittaja valitaan sponsorin toimesta ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.
Tammikuun Kuukauden kisan sponsoroi askarteluverkkokauppa Craftica, Inspiroidu-blogin uusi sponsori.
06.12.2009 - 20:30
Itsenäisyyspäivän kunniaksi on hyvä julkistaa marraskuun Kuukauden kisan voittaja. Joulukalentereita syntyi useita, toinen toistaan kekseliäämpiä ja mielenkiintoisempia. Toivottavasti kalenterit ovat ehtineet jo muutaman päivän ilahduttaakin! Lukupaketti lähtee osallistujalle, jonka kalenteri näyttää tältä:
 Onnea Tutteli! (katso linkistä kuvat koko kalenterista)
HUOM - KUUKAUDEN KISA, JOULUKUU!
Poikkeuksellisesti joulukuun Kuukauden kisa jää väliin. Kuukauden kisa palaa uudelleen tammikuussa 2010. Viikottaiset haasteet pyörivät joulukuussakin normaalisti, mutta suurempiin askartelukokonaisuuksiin keskitytään seuraavan kerran ensi vuoden puolella. Nyt vain joululahjoja askartelemaan, mikäli ylimääräistä aikaa ja askarteluenergiaa löytyy! :)
08.11.2009 - 13:00
Näin isänpäivänä on sopiva hetki julkistaa ensimmäisen Kuukauden kisan voittaja. Pinkki ja himoittu Bind-it-All lähtee ilahduttamaan tällaisen isänpäivälahjan tehnyttä skräppääjää:

Onnea Shys! (albumi, kortti ja lahjapakkaus)
Kiitos runsaasta palautteesta Kuukauden kisaan liittyen, varsinkin ensimmäisen kisan aihe sai paljon kiitoksia ja hehkutuksen huokauksia siitä, että nyt ovat lahjaongelmat ohitse. Isät ovat varmasti pitäneet skräppäämällä tehdyistä lahjoistaan!
Marraskuun Kuukauden kisa pyörii jo, joten nyt vain erilaisia joulukalentereita tekemään!
03.11.2009 - 11:00
Jouluiset askartelut alkavat olla ajankohtaisia, joten jouluisissa ajatuksissa ollaan Inspiroidu-blogin Kuukauden kisassakin.
Kuukauden kisa - Marraskuu 2009
JOULUKALENTERI
Toteuta skräppäämällä erilainen joulukalenteri. Voit tehdä kalenterin joko itselle, perheen yhteiseen käyttöön tai lahjaksi. Voit tehdä kalenterin vaikka kissalle tai koiralle - käytä mielikuvitusta! Kalenterilta toivotaan jotain uutta ja erilaista, joten se kaikkein perinteisin seinäkalenteri avattavine kuvaluukkuineen ei olisi tällä kertaa tarkoitus. Voit toteuttaa kalenterin millaiseen formaattiin tahansa, kokorajoituksiakaan ei ole.
- jokaisen päivän kohdalla tulee käyttää valokuvaa jossakin muodossa - valokuvien ei tarvitse olla sidoksissa päiviin tai tapahtumiin - joulukalenterin idea tulee säilyttää, eli jokaiselle päivälle jotakin
Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä inspiroidu@kolumbus.fi.
Kilpailun voittajalle on luvassa varsinainen lukupaketti - neljä erilaista skräppäysaiheista kirjaa. Kirjat ovat englanninkielisiä, joten ne toimivat myös kannustimena kielitaidon kehittämisessä. Skräppäys on harrastus, joka elää hyvin paljon netissä ja monet ideasivustot ovatkin englanninkielisiä. Kirjoista saa vinkkejä ja ideoita myös pelkistä kuvista, mutta sisältö toivottavasti innostaa myös opiskelemaan ja ymmärtämään englantia paremmin. Mukana on myös erilainen ja inspiroiva The Scrapbookers Creativity Kit -ideapakkaus, josta löytyy kivoja pikkuvinkkejä skräppäykseen.
Palkintona ovat seuraavat kirjat ylhäältä vasemmalta lähtien:
Claudine Hellmuth: The Scrapbooker's Creativity Kit! Sherry Steveson: The Scrapbook Embellishment Handbook Lisa Bearnson: The Joy of Scrapbooking Donna Downey: Creative Albums
Valmis työ tulee linkittää tähän kirjoitukseen 30.11. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.
Lue lisää Kuukauden kisasta
31.10.2009 - 13:00
Tänään on viimeinen päivä osallistua ensimmäiseen Kuukauden kisaan. Ohjeet löytyvät tästä kirjoituksesta ja samaan kirjoitukseen linkitetään valmistuneet työt. Lisätietoja tarvittaessa osoitteesta inspiroidu@kolumbus.fi.
Kilpailun voittajalle on luvassa upea palkinto, himoittu Bind-it-All! Laite rei'ittää ja sitoo metallikierteiden avulla erilaiset vihkoset, kuten minialbumit, kalenterit sekä muistikirjat. Tämä laite on skräppääjän unelmakaveri!
02.10.2009 - 10:00
Inspiroidu-blogin ensimmäinen Kuukauden kisa starttaa nyt! Tämä kilpailu toimii täysin erillään viikottaisista Inspiroidu-haasteista, joten voit osallistua pelkkään Kuukauden kisaankin niin halutessasi.
Kuukauden kisa - Lokakuu 2009
SKRÄPPÄÄ ISÄLLE
Muista isää isänpäivänä - skräppäämällä! Kokoa hänelle pieni albumi yhteisistä hetkistänne lapsuudessasi, parhaista muistoistanne nuoruudessasi tai isän antamista hyvistä neuvoista. Aihe voi olla mikä tahansa, mikä liittyy isään. Voit skräpätä myös isoisälle tai omien lastesi isälle - kaikille heille, jotka juhlivat marraskuun toisena sunnuntaina. Olipa kohde sitten kuka tahansa, skräppää aiheella isä.
- vähintään kymmenen (10) sivun kokonaisuus (muoto, koko ja toteutustapa vapaa) - sivumäärään ei lasketa ns. täytesivuja (pelkät kuviopaperit tai kalvosivut välilehtinä jne.) - valokuvia tulee sijoittaa vähintään viidelle (5) sivulle, pelkkä kirjoitus joka sivulla ei riitä - tekstiä ja tarinaa tulee olla muussakin muodossa kuin otsikoissa - työssä tulee käyttää ainakin kahta itse tehtyä koristetta - valmiille työlle tulee tehdä jonkinlainen lahjapakkaus (rasia, pussukka tms.) - lahjapakkaukseen tulee liittää itse tehty onnittelu- tai pakettikortti - työ tulee laittaa kokonaisuudessaan esille blogiin (tms.), nimiä ja kasvoja voi sensuroida
Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä inspiroidu@kolumbus.fi.
Kilpailun voittajalle on luvassa upea palkinto, himoittu Bind-it-All! Laite rei'ittää ja sitoo metallikierteiden avulla erilaiset vihkoset, kuten minialbumit, kalenterit sekä muistikirjat. Tämä laite on skräppääjän unelmakaveri!
Valmis työ tulee linkittää tähän kirjoitukseen 31.10. klo 23:59 mennessä. Linkitys tulee tehdä suoraan blogikirjoitukseen tai kuvagalleriassa olevaan kuvaan. Kilpailuun osallistuminen edellyttää sähköpostiosoitteen jättämistä sille varattuun kenttään (osoite ei näy julkisesti). Kilpailun voittaja valitaan sponsorin toimesta ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse. Voittaja ilmoitetaan myös Inspiroidu-blogissa kilpailun päätyttyä.
Ensimmäisen Kuukauden kisan sponsoroi Loistovinkki.fi - loistavia vinkkejä tarjoava blogi. Tutustukaa sivustoon ja jakakaa parhaat askarteluideanne muidenkin kanssa!
KILPAILUN VOITTAJA (osallistuneet työt ja linkit löytyvät kommenteista)
Shys / Lapset nukkuu
|
|